S.c., i.m., i.c.

Nyt on sitäkin sitten kokeiltu, pistämistä nimittäin. Tänään oli siis vuorossa se kauan kauhulla odotettu injektiotyöpaja, eli harjoittelutunti. Tai oikeastaan kolme.

Ensin opimme kuinka ja minkälaisella neulalla lääke (tässä tapauksessa keittosuolaliuos) vedetään ruiskuun (helkutan isolla), sitten kuinka vetoneula vaihdetaan varsinaiseen pistoneulaan ja lopuksi kuinka pistetään ihonalaiskudokseen, lihakseen ja aivan ihon pinnan alle.

Pahin oli heti ensimmäisenä edessä - itsensä pistäminen mahaan. Napakalla otteella iho poimulle ja neljänkymmenenviiden asteen kulmassa neula sisään, männän veto taaksepäin (tarkistetaan ettei neula ole suonessa) ja sitten lääkkeen anto, hiiitaaasti. On muuten yllättävän vaikeaa vetää yhdellä kädellä ruiskun mäntää taaksepäin kun toisella täytyy jatkuvasti pitää ihoa poimulla. Eikä se neula saisi liikkua siellä sisällä.

No, kun tästä oli kunniakkaasti suoriuduttu (mahtava endorfiiniryöppy kun oli saanut itseään pistettyä :D), siirryimme pistämään kaveria olkavarteen, edelleen ihonalaiskudokseen eli iho poimulle ja neula viistosti sisään. Edes kädet eivät kauheasti tärisseet, mutta kyllä se männän veto taaksepäin oli edelleen hankalaa.

Ja sitten se kaikista pahimman näköinen, eli lihakseen pistettävä injektio. Ei siinä muuten mitään, mutta se neula on aivan järkyttävän pitkä (eikä mikään ihan ihan ohutkaan). Yksi ryhmäläisistä sai pistää opettajaa reiteen ja me muut pistimme sitten toisiamme pakaraan. Siinä iho vedetään ensin toisella kädellä pinkeäksi ja sitten vaan neula suoraan alaspäin lihakseen. Ilmeisesti pistin kaveria aika mallikkaasti, sillä opettaja kysyi olenko mahdollisesti lähihoitaja :D.

Lopuksi saimme kokeilla ihoon pistämistä, eli intrakutaanista injektiota. Siinä todella lähelle ihon pintaa pistetään pieni määrä lääkettä niin, että ihoon nousee paukama. Ensimmäinen yritys meni minulla subcutikseen, eli liian syvälle, mutta toisella kertaa sain jo aikaan pinkeän palleron.

Mahtava fiilis. Antakaa lisää neuloja, mää haluun pistää!