Miltäs nyt tuntuu?

Ensimmäinen päivä on pulkassa ja tällä opiskelijalla on aika mahtava fiilis. Kaiken sen pakollisen palloilun (missä mun pitää olla? minne mun ohjaaja meni? ai mitä mun pitää tehdä?) välissä sain itse asiassa tehdä yllättävän paljon, tietysti ohjaajan kanssa (joka on onneksi tosi tosi kiva). Ilmoitin kyllä tavoitteekseni tehdä, nähdä ja oppia mahdollisimman paljon jakson aikana, kun ohjaaja kysyi mitä tavoitteita minulla harjoittelulle oli. Tai ehkä sain tehdä paljon senkin takia, että tungin itseni joka paikkaan, missä tapahtui.

Sain siis pedata pari sänkyä (jee!), vilkaista potilaan haavaa, siirtää virtsanäytteen vakuumiputkiloon (shuih se vaan meni sinne painovoiman vastaisesti), antaa peräpuikon eli supon, laittaa fentanyylilaastarin (kipulääke), kirjata, syöttää potilaan ja parhaana kaikista, imeä! Meillähän oli siis se imemisen työpaja juuri tässä keväällä, ja nyt sain kokeilla taitoja käytännössä. Ohjaaja avusti ja neuvoi, mutta minä imin... Vähänkös tuli retosteluolo sen jälkeen :). Pääsin myös osallistumaan osaston henkilökunnalle pidettyyn haavanhoitokoulutukseen, mistä tämä opiskelija oli melkoisen innoissaan.

Ai niin, ja ne Crocsitkin on nyt ajettu sisään ihan oikealla osastolla. Hyvät olivat jalassa, mutta tänäänhän olikin vasta kuuden tunnin päivä.

Huomenna iltavuoroon oppimaan lisää. Innosta pinkeenä vai miten se meni.