Väsymys

Viime päivinä töissä, tai harjoittelussa, on väsyttänyt aivan armottomasti. Se johtuu varmasti osittain vuorotyöstä, osittain tuntikausien jaloillaan olosta ja fyysisesti raskaasta työstä, mutta myös potilaista itsestään. On väsyttävää vastailla saman potilaan samoihin kysymyksiin uudestaan ja uudestaan ja uudestaan, kun tuntuu ettei mikään mene perille. Eihän se potilaan vika ole vaan hänen sairautensa, mutta silti turhauttaa ja väsyttää.

On raskasta mennä kuivittamaan potilasta ja pelätä tämän lyövän. On ahdistavaa kuunnella täysin omissa maailmoissaan elävän potilaan sekavan pelokkaita puheita. On vaikeaa jaksaa aina olla asiallinen ja kärsivällinen potilaiden kanssa, jotka tuntuvat tahallaan tekevän hoitajien työstä raskaampaa.

Suurimman osan ajasta nautin harjoittelusta ja uusien asioiden oppimisesta sekä potilaiden kanssa olemisesta. Joskus vain tulee näitä päiviä. Tästäkin oppii, uskoisin. Mitä, sitä en ole vielä saanut selville, mutta jatkan yrittämistä. Ja onhan kaikenlaista mukavaakin tapahtunut, kuten pääsy elvytyskoulutukseen, jossa opin käyttämään defibrillaattoria ja ambua.

Elämä voittaa vähitellen...