Hyvin pitkä kevät

Joku oli kommentoinut edellistä, tammikuussa (!) kirjoittamaani postausta ihmetellen oliko koulussa todella niin tylsää, ettei mitään kerrottavaa tule moneen kuukauteen. Lukijalle, joka kommentin lähetti, vastaus on ei. Tylsää ei ole ollut. Raskasta vain.

Tammikuun kirurgisen harjoittelun loputtua ja palattuamme kaipaamaamme kouluun näkyi ympärillä väsyneitä opiskelukavereita. Vaikka koulu tuntuikin taas lastenleikiltä osastotyön jälkeen, oli ainakin itselläni motivoituminen koulutyöhön vaikeaa ja luennoille raahautui kuin teuraalle. Uusi opintokokonaisuus, kirurginen hoitotyö, ei ihan jaksanut napata.

Tällä hetkellä ko. opintokokonaisuutta on kaksi viikkoa jäljellä ja takana on luentoja haavahoidosta, reumasta, päihdeongelmista, syövästä, kuolevasta potilaasta, naistentaudeista, urologisista sairauksista ja varmaan vielä vaikka mistä, mitä en kykene muistamaan. Työpajoissa olemme tehneet radiuslastan (kipsaaminen on kivaa!), opetelleet keskuslaskimokatetrin huoltoa ja rakon kestohuuhtelua sekä näytelleet kuolevaa potilasta, tämän omaisia ja hoitajia. Tutoriaaleissa olemme saaneet hakea tietoa päihdehuollon peruspalveluista, naistentautien seulontatutkimuksista, miesten virtsaamisongelmista ja niiden hoidosta, psyykkisestä tuesta vakavasti sairaan potilaan hoidossa sekä viimeisimpänä sääriluuavomurtuman hoidosta päivystyksessä. Lisäksi opinnäytetyöhön liittyvät analyysi- ja tutkimussuunnitelmakurssit sekä tilastotieteiden perusteet ovat menneet tässä muun ohella.

Tylsää siis ei ole ollut. Edelleen, vaikka valon määrä lisääntyy ja vihdoin alkaa olla toivoa keväästä, koulu väsyttää eikä ihan kauheasti jaksaisi panostaa mihinkään. Huomenna on edessä seminaari, jossa oma ryhmäni esittelee paikallisen reumayhdistyksen toimintaa. Huolestuttavaa on se, että emme ole vielä saaneet esitystä tehtyä. Hieman ehkä menee viime tippaan. Ai niin, ensi viikolla onkin sitten sekä haavahoidon seminaari että hoitotyön tentti (sekä opinnäytetyön aiheen esittely!), jonka jälkeen saan kirmata sisätautiharjoittelulaitumille Helsinkiin kokonaiseksi kahdeksaksi viikoksi. Sitten onkin jo kesä. Ja työt. Mutta kesä :)

Uusi vuosi, uudet kujeet

Joululoma loppui kuin loppuikin, vaikka venytinkin sitä parilla ylimääräisellä päivällä - se hyvä puoli harjoittelussa on, että kukaan ei välitä milloin osastolle ilmestyt, kunhan saat tunnit täyteen. Ja kunhan ilmoitat jollekulle aikeistasi :)

Niin, se harjoittelu. Siitä on nyt puolet onnellisesti ohi, paikkana siis kirurginen vuodeosasto jossa hoidetaan erilaisia, lähinnä ortopedisia potilaita. Osastolla pääsee tekemään ja näkemään paljon uusia ja mielenkiintoisia asioita, ohjaajat ovat mukavia ja yleinen ilmapiirikin on kohtuullisen miellyttävä, mutta silti ainakin tämä opiskelija tahtoisi jo takaisin koulunpenkille. Yleistä taisteluväsymystä on havaittavissa muillakin osastoilla, kahvitaukokeskusteluissa toistuvat lauseet "kun pääsis jo takasin kouluun", "ei jaksa enää" ja opiskelijakollegan vakuuttava "onneks tää on kohta jo ohi".

Tätä väsymystä on vaikea selittää, eikä siihen varmasti ole vain yhtä syytä. Ehkäpä pelkkä harjoittelu sinällään vielä menisi, mutta päälle lätkäistyt harjoittelun tehtävät imevät pelkällä olemassaolollaan opiskelijaparasta viimeisetkin mehut. Ja onhan se totta, että jos viettää kahdeksan viikkoa samalla osastolla niin loppuajasta opiskelija kyllä melkein muuntautuu ilmaiseksi työvoimaksi.

On ollut kyllä mukavaa saada enemmän harjoitusta ns. sairaanhoitajan hommista, eli antibioottien laimennuksesta, muutoinkin iv-lääkehoidon ja nesteytyksen toteutuksesta, lihakseen pistämisestä, kipupumppujen käytöstä, dreenien, ompeleiden ja hakasten poistamisesta, lääkkeiden jakamisesta sekä kirurgisen haavan hoidosta.

Kaksi viikkoa seisoo vaikka päällään, eli kyllä tästä loppuun asti selvitään. Hieman huolestuttavaa kyllä on se, että huomaan kieli pitkällä odottavani jo talvilomaa - vastahan joululoma loppui :D

Joulun odotusta

Blogin päivittämisen kanssa on ollut hiljaista viime aikoina, pahoitteluni siitä. Viimeiset kolme viikkoa ovat menneet perioperatiivisen hoitotyön harjoittelussa, eikä "työpäivän" jälkeen ole enää ollut puhtia jäljellä kirjoitella tänne. Lisäksi on vaikeaa kirjoittaa päivän tapahtumista heti niiden jälkeen ja seuraavana päivänä tapahtuu jo uutta - milloin sitä kaikkea ehtisi purkaa...?

Harjoittelua on nyt jäljellä kolme päivää, jonka jälkeen pääsen lähtemään kotiin joulun viettoon. Harjoittelun tehtävät on tehty ja palautusta vailla, syksyn viimeisen tentin tein perjantaina ja loppukeskusteluaika ohjaavan opettajan ja harjoittelun ohjaajan kanssa on sovittu keskiviikolle.

Harjoittelujakso on ollut vähintäänkin opettavainen - sain olla ensimmäisen viikon poliklinikan puolella, tutkimushoitajan mukana potilaille tehtävissä erilaisissa tutkimuksissa sekä lääkärien vastaanotoilla avustamassa. Toisen viikon olin toimenpiteissä, valmistelupuolella. Kanylointia olen saanut harjoitella melkoisen moneen kertaan, nyt se sujuu jo ensimmäisellä pistokerralla :D. (Kiitos kaikille niille potilaille, jotka antoivat kiltisti opiskelijan pistää siihen toiseenkin käteen kun ensimmäinen yritys ei ihan mennyt putkeen.)

Tämän viikon olinkin sitten leikkaussalissa, tekemässä steriilejä pöytiä, valvovana sairaanhoitajana, anestesiapuolella ja muuten vain tuijottelemassa leikkauksia silmät ammollaan. On se vaan jännää puuhaa.

Yhden päivän vietin välinehuoltokeskuksessa tekemässä instrumenttikoreja ja pakkailemassa instrumentteja, vähän niin kuin Joulupukin pajassa olisi ollut töissä. Nytpä sitten tunnistan mayon sakset, crilet ja mosquitot, anatomiset- ja lehtiatulat ja mitkä kaikki muut, sekä osaan käyttää saumauskonetta. Whoosh vaan!

Palaillaan joulun jälkeen, kun kirurginen harjoittelujakso alkaa. Yritän päivittää silloin useammin, edes kerran viikossa, jotta itsellekin jäisi selkeämpi kuva kaikesta siitä, mitä on tullut tehtyä (jaiks) ja opittua.

Hyvää joulua kaikille!

Tenttiä ja tuloksia

Pienen lomailun jälkeen paluu arkeen sujui yllättävän kivuttomasti, mitä ehkä auttoi muutamien tenttitulosten saaminen. Kirurgian tentistä onnistuin vetäisemään viitosen ja sisätaudeista nelosen, joten oli helppoa hymyillä loppupäivä huolimatta perioperatiivisen hoitotyön tentistä.

Tentti koostui kahdesta esseekysymyksestä (yhdistelmäanestesian osatekijät; niiden vaikutus toisiinsa ja potilaan tarkkailu sekä leikkauksenjälkeisen eritystoiminnan häiriöt ja niiden tarkkailu) sekä kahdesta lääkelaskusta, jotka pitää saada läpi ennen kirurgian harjoitteluun menoa. Onneksi sain lääkelaskujen tulokset jo heti tentin jälkeen joten tiedän saaneeni ne oikein, mutta esseevastauksista olen hieman epävarma - uskoisin päässeeni läpi, mutta arvosanaa en osaa edes arvailla. Ei sillä että se juuri nyt kauheasti mietityttäisi :).

Huomenaamulla menen tekemään sisätautien hoitotyön tenttiin kuuluvaa lääkelaskua, jota en siis tehnyt varsinaisena tenttipäivänä (kuten en koko tenttiäkään). Lisäksi luvassa on lisää opinnäytetyöhön liittyvää tutkimus- ja kehittämistyön perusteita sekä tämän opintokokonaisuuden viimeinen (!) tutoriaali-istunto. Jeit sille. Kovinkaan paljoa muuta ei tällä viikolla ole ja harjoittelu alkaa ensi maanantaina. Pitäisi varmaan tehdä jonkinlaista harjoittelun suunnitelmaa ja asettaa tavoitteita, mutta saas nyt nähdä mitä tässä saa aikaiseksi...

Kanylointi

Se on nyt ohi, laskimokanylointi siis. Muistona tämänpäiväisestä on pistojäljet molemmissa kämmenselissä, sillä osoittauduin ryhmän helpoimmaksi kanyloitavaksi - toisin sanoen minulta löytyivät isoimmat ja pulleimmat suonet :D.

Sain katsella monen ryhmäläisen työskentelyä ennen kuin itse pääsin tositoimiin, joten tekniikka oli joten kuten muistissa pääkopassa. Laita staassi, katsele ja hieman hiero suonia, puhdista valitsemasi paikka, avaa kanyylipakkaus, taita kanyylin siivekkeet auki, ota napakka ote ja poista neulan holkki. Sitten vain kädestä kiinni, pieni taivutus ja ihon venytys, neula lievässä kulmassa reippaasti ihon läpi suoneen (kanyylissa olevaan kammioon tulee verta kun ollaan suonessa), neulan veto hieman taaksepäin (muovikatetri jää suoneen) ja kanyylin työntö ihon ja suonen suuntaisesti suoneen. Sitten vain neulaosa kokonaan pois ja varmistetaan, että kanyyli tosiaan on suonessa, korkki kiinni ja poisto, siis harjoitustilanteessa. Oikeassa elämässä tippaletkun voisi nyt yhdistää kanyyliin ja teippailla sitten koko hässäkän mukavasti kiinni kämmenselkään.

Onnistumisen tunne oli melkoinen kun ensimmäisellä yrittämällä sain kanyylin paikoilleen, eivätkä edes kädet tärisseet. Saas nähdä miten käy oikeassa työelämässä, kun potilas saattaa pelätä, suonet voivat olla huonot ja tilanne muutenkin vielä jännittävämpi. Kuitenkin jonkinlainen varmuus siitä, että on ymmärtänyt asian ja että tekniikka on hallussa (ainakin teoriatasolla) antaa itseluottamusta.

Hoitopuku joutuu kyllä pesuun. Vähän roiski reisille :D

Rankka syksy

Viime keväänä opettajat varoittelivat meitä tästä toisen vuoden syksystä - kuinka paljon työtä, uutta asiaa ja tenttejä se pitäisi sisällään. En usko kovinkaan monen meistä arvanneen kuinka rankkaa tämä toden totta olisikaan, en minä ainakaan.

Edellinen opintokokonaisuus käsitteli siis sisätautipotilaan hoitotyötä ja nyt tämä äskettäin alkanut jakso kirurgisen potilaan hoitotyötä. Luennoilla puhutaan anestesiologiasta, perioperatiivisesta hoitotyöstä ja vähän mistään muusta, mutta motivoituminen on ollut vaikeaa. Luulin kirurgian olevan itselleni mielenkiintoista ja jännittävää (:D), mutta viime aikoina olen lähinnä taistellut itseni kanssa jaksaakseni edes raahautua kouluun - kannustimena 80% läsnäolopakko. Ei luennoissa itsessään mitään vikaa ole, mutta voimat ovat totaalisen loppu, eikä päähän tunnu enää mahtuvan lisää uutta tietoa.

Työpajat sentään ovat jaksaneet kiinnostaa, tähän mennessä olen päässyt tutustumaan anestesiakertomukseen ja sen täyttämiseen sekä steriilien leikkausvaatteiden pukemiseen ja steriilin alueen luomiseen, käsiventilaatioon, anestesiavalvontalaitteisiin ja intuboimisessa avustamiseen (sekä myöskin varsinaiseen intuboimiseen, vaikkei se varsinaisesti sairaanhoitajan toimeenkuvaan kuulukaan). Ensi viikolla on edessä ommelten ompelua ja poistoa sekä kanylointia, mikä hirvittää jonkin verran...

Jopa opinnäytetyön tekeminen on tavallaan aloitettu tutkimusmenetelmien peruskurssin merkeissä. Ensi keväänä pitäisi olla aihe päätettynä, vaikka siihen mennessä emme ole vielä lainkaan päässeet tutustumaan vaikkapa psykiatrian tai lastensairaanhoidon alueisiin - entäpä jos se onkin se oma juttu johon haluaisi opinnäytetyössä syventyä, mutta tämä ei selviä ennen kuin vasta kolmannen vuoden harjoitteluissa kun opinnäytetyö on jo puoliksi tehty?

No, kadonneen motivaation metsästys jatkuu kiivaana. Tämän viikkoisen tutoriaalin aihe, "Mitkä ovat anestesiasairaanhoitajan tehtävät leikkausprosessin aikana?", ei ainakaan asiaa auta. Eikä myöskään kliinisten tutkimusmenetelmien kotitehtävä, joka täytyy kirjoittaa käsin - ihan vain siksi, että opettaja on vakuuttunut meidän muuten kopioivan vastaukset suoraan netistä. Voi morjens.

Vielä yksi

Laskeskelin tänään, että olen selviytynyt jo kuudesta tentistä tänä syksynä. Määrä tuntuu käsittämättömältä, sillä elämme vasta lokakuuta. Perjantaina vuorossa lucky number seven eli hoitotyön tentti, johon pitäisi aloittaa lukeminen, ööh, nyt. Ennakkotietojen mukaan tentissä kysytään ainakin rytmeistä (siis EKG-tulkintaa) ja huhujen mukaan joukossa olisi myös lääkelaskuja, mikä kuulostaa hieman omituiselta sillä koko syksynä emme ole kyllä niitä laskeneet. Kaipa sitä kylmiltään aina muutamat sydänlääkkeet handlaa, vai mitä?

Sisätautien ja neurologian tentit olivat tiistaina. Pääsin vastaamaan kysymyksiin akuutin dialyysihoidon indikaatioista, sydämen johtoratajärjestelmästä ja ummetuksen syistä sekä neurologian osuudessa migreenistä, sen oireista ja hoidosta. Vaikka edellinen viikko olikin lomaa en todellakaan aloittanut lukemista vasta kuin muutama päivä ennen h-hetkeä; uskoisinpa sen olleen riittävästi.

Saimme tietää farmakologian kahden tentin tulokset, ja molemmista pamahti viitoset, eli jiphii! Kirurgian ja ravitsemuksen tenttien tulokset antavat vielä odottaa itseään, mutta ehkäpä ensi viikolla. Läpi olen päässyt, siitä olen melkoisen varma, mutta se varsinainen numero kiinnostaa :).

Tällä viikolla alkoi opintokokonaisuus kuusi, joka on siis kirurgisen potilaan hoitotyötä. Tutoriaalissa otamme selvää kirurgisen potilaan hoitoketjusta ja pääsimme myös nauttimaan kuuden tunnin luentoputkesta: potilaan ohjausta, perioperatiivista hoitotyötä, anestesiologiaa! Pakko myöntää, että suurin osa luennoista meni täysin ohi vaikka paikalla olinkin; tentteihin lukemisen aiheuttama univelka painaa aikalailla. Toivon mukaan tänään pääsisi inhimilliseen aikaan unten maille vaikka tosiaan siihen perjantainkin tenttiin pitäisi se lukeminen aloittaa... Kun ei vaan kykene.

Harjoittelu alkaa kuukauden päästä. Ei jaksa edes ajatella asiaa vielä.