Hyvin pitkä kevät

Joku oli kommentoinut edellistä, tammikuussa (!) kirjoittamaani postausta ihmetellen oliko koulussa todella niin tylsää, ettei mitään kerrottavaa tule moneen kuukauteen. Lukijalle, joka kommentin lähetti, vastaus on ei. Tylsää ei ole ollut. Raskasta vain.

Tammikuun kirurgisen harjoittelun loputtua ja palattuamme kaipaamaamme kouluun näkyi ympärillä väsyneitä opiskelukavereita. Vaikka koulu tuntuikin taas lastenleikiltä osastotyön jälkeen, oli ainakin itselläni motivoituminen koulutyöhön vaikeaa ja luennoille raahautui kuin teuraalle. Uusi opintokokonaisuus, kirurginen hoitotyö, ei ihan jaksanut napata.

Tällä hetkellä ko. opintokokonaisuutta on kaksi viikkoa jäljellä ja takana on luentoja haavahoidosta, reumasta, päihdeongelmista, syövästä, kuolevasta potilaasta, naistentaudeista, urologisista sairauksista ja varmaan vielä vaikka mistä, mitä en kykene muistamaan. Työpajoissa olemme tehneet radiuslastan (kipsaaminen on kivaa!), opetelleet keskuslaskimokatetrin huoltoa ja rakon kestohuuhtelua sekä näytelleet kuolevaa potilasta, tämän omaisia ja hoitajia. Tutoriaaleissa olemme saaneet hakea tietoa päihdehuollon peruspalveluista, naistentautien seulontatutkimuksista, miesten virtsaamisongelmista ja niiden hoidosta, psyykkisestä tuesta vakavasti sairaan potilaan hoidossa sekä viimeisimpänä sääriluuavomurtuman hoidosta päivystyksessä. Lisäksi opinnäytetyöhön liittyvät analyysi- ja tutkimussuunnitelmakurssit sekä tilastotieteiden perusteet ovat menneet tässä muun ohella.

Tylsää siis ei ole ollut. Edelleen, vaikka valon määrä lisääntyy ja vihdoin alkaa olla toivoa keväästä, koulu väsyttää eikä ihan kauheasti jaksaisi panostaa mihinkään. Huomenna on edessä seminaari, jossa oma ryhmäni esittelee paikallisen reumayhdistyksen toimintaa. Huolestuttavaa on se, että emme ole vielä saaneet esitystä tehtyä. Hieman ehkä menee viime tippaan. Ai niin, ensi viikolla onkin sitten sekä haavahoidon seminaari että hoitotyön tentti (sekä opinnäytetyön aiheen esittely!), jonka jälkeen saan kirmata sisätautiharjoittelulaitumille Helsinkiin kokonaiseksi kahdeksaksi viikoksi. Sitten onkin jo kesä. Ja työt. Mutta kesä :)

Uusi vuosi, uudet kujeet

Joululoma loppui kuin loppuikin, vaikka venytinkin sitä parilla ylimääräisellä päivällä - se hyvä puoli harjoittelussa on, että kukaan ei välitä milloin osastolle ilmestyt, kunhan saat tunnit täyteen. Ja kunhan ilmoitat jollekulle aikeistasi :)

Niin, se harjoittelu. Siitä on nyt puolet onnellisesti ohi, paikkana siis kirurginen vuodeosasto jossa hoidetaan erilaisia, lähinnä ortopedisia potilaita. Osastolla pääsee tekemään ja näkemään paljon uusia ja mielenkiintoisia asioita, ohjaajat ovat mukavia ja yleinen ilmapiirikin on kohtuullisen miellyttävä, mutta silti ainakin tämä opiskelija tahtoisi jo takaisin koulunpenkille. Yleistä taisteluväsymystä on havaittavissa muillakin osastoilla, kahvitaukokeskusteluissa toistuvat lauseet "kun pääsis jo takasin kouluun", "ei jaksa enää" ja opiskelijakollegan vakuuttava "onneks tää on kohta jo ohi".

Tätä väsymystä on vaikea selittää, eikä siihen varmasti ole vain yhtä syytä. Ehkäpä pelkkä harjoittelu sinällään vielä menisi, mutta päälle lätkäistyt harjoittelun tehtävät imevät pelkällä olemassaolollaan opiskelijaparasta viimeisetkin mehut. Ja onhan se totta, että jos viettää kahdeksan viikkoa samalla osastolla niin loppuajasta opiskelija kyllä melkein muuntautuu ilmaiseksi työvoimaksi.

On ollut kyllä mukavaa saada enemmän harjoitusta ns. sairaanhoitajan hommista, eli antibioottien laimennuksesta, muutoinkin iv-lääkehoidon ja nesteytyksen toteutuksesta, lihakseen pistämisestä, kipupumppujen käytöstä, dreenien, ompeleiden ja hakasten poistamisesta, lääkkeiden jakamisesta sekä kirurgisen haavan hoidosta.

Kaksi viikkoa seisoo vaikka päällään, eli kyllä tästä loppuun asti selvitään. Hieman huolestuttavaa kyllä on se, että huomaan kieli pitkällä odottavani jo talvilomaa - vastahan joululoma loppui :D