Joulun odotusta

Blogin päivittämisen kanssa on ollut hiljaista viime aikoina, pahoitteluni siitä. Viimeiset kolme viikkoa ovat menneet perioperatiivisen hoitotyön harjoittelussa, eikä "työpäivän" jälkeen ole enää ollut puhtia jäljellä kirjoitella tänne. Lisäksi on vaikeaa kirjoittaa päivän tapahtumista heti niiden jälkeen ja seuraavana päivänä tapahtuu jo uutta - milloin sitä kaikkea ehtisi purkaa...?

Harjoittelua on nyt jäljellä kolme päivää, jonka jälkeen pääsen lähtemään kotiin joulun viettoon. Harjoittelun tehtävät on tehty ja palautusta vailla, syksyn viimeisen tentin tein perjantaina ja loppukeskusteluaika ohjaavan opettajan ja harjoittelun ohjaajan kanssa on sovittu keskiviikolle.

Harjoittelujakso on ollut vähintäänkin opettavainen - sain olla ensimmäisen viikon poliklinikan puolella, tutkimushoitajan mukana potilaille tehtävissä erilaisissa tutkimuksissa sekä lääkärien vastaanotoilla avustamassa. Toisen viikon olin toimenpiteissä, valmistelupuolella. Kanylointia olen saanut harjoitella melkoisen moneen kertaan, nyt se sujuu jo ensimmäisellä pistokerralla :D. (Kiitos kaikille niille potilaille, jotka antoivat kiltisti opiskelijan pistää siihen toiseenkin käteen kun ensimmäinen yritys ei ihan mennyt putkeen.)

Tämän viikon olinkin sitten leikkaussalissa, tekemässä steriilejä pöytiä, valvovana sairaanhoitajana, anestesiapuolella ja muuten vain tuijottelemassa leikkauksia silmät ammollaan. On se vaan jännää puuhaa.

Yhden päivän vietin välinehuoltokeskuksessa tekemässä instrumenttikoreja ja pakkailemassa instrumentteja, vähän niin kuin Joulupukin pajassa olisi ollut töissä. Nytpä sitten tunnistan mayon sakset, crilet ja mosquitot, anatomiset- ja lehtiatulat ja mitkä kaikki muut, sekä osaan käyttää saumauskonetta. Whoosh vaan!

Palaillaan joulun jälkeen, kun kirurginen harjoittelujakso alkaa. Yritän päivittää silloin useammin, edes kerran viikossa, jotta itsellekin jäisi selkeämpi kuva kaikesta siitä, mitä on tullut tehtyä (jaiks) ja opittua.

Hyvää joulua kaikille!

Tenttiä ja tuloksia

Pienen lomailun jälkeen paluu arkeen sujui yllättävän kivuttomasti, mitä ehkä auttoi muutamien tenttitulosten saaminen. Kirurgian tentistä onnistuin vetäisemään viitosen ja sisätaudeista nelosen, joten oli helppoa hymyillä loppupäivä huolimatta perioperatiivisen hoitotyön tentistä.

Tentti koostui kahdesta esseekysymyksestä (yhdistelmäanestesian osatekijät; niiden vaikutus toisiinsa ja potilaan tarkkailu sekä leikkauksenjälkeisen eritystoiminnan häiriöt ja niiden tarkkailu) sekä kahdesta lääkelaskusta, jotka pitää saada läpi ennen kirurgian harjoitteluun menoa. Onneksi sain lääkelaskujen tulokset jo heti tentin jälkeen joten tiedän saaneeni ne oikein, mutta esseevastauksista olen hieman epävarma - uskoisin päässeeni läpi, mutta arvosanaa en osaa edes arvailla. Ei sillä että se juuri nyt kauheasti mietityttäisi :).

Huomenaamulla menen tekemään sisätautien hoitotyön tenttiin kuuluvaa lääkelaskua, jota en siis tehnyt varsinaisena tenttipäivänä (kuten en koko tenttiäkään). Lisäksi luvassa on lisää opinnäytetyöhön liittyvää tutkimus- ja kehittämistyön perusteita sekä tämän opintokokonaisuuden viimeinen (!) tutoriaali-istunto. Jeit sille. Kovinkaan paljoa muuta ei tällä viikolla ole ja harjoittelu alkaa ensi maanantaina. Pitäisi varmaan tehdä jonkinlaista harjoittelun suunnitelmaa ja asettaa tavoitteita, mutta saas nyt nähdä mitä tässä saa aikaiseksi...

Kanylointi

Se on nyt ohi, laskimokanylointi siis. Muistona tämänpäiväisestä on pistojäljet molemmissa kämmenselissä, sillä osoittauduin ryhmän helpoimmaksi kanyloitavaksi - toisin sanoen minulta löytyivät isoimmat ja pulleimmat suonet :D.

Sain katsella monen ryhmäläisen työskentelyä ennen kuin itse pääsin tositoimiin, joten tekniikka oli joten kuten muistissa pääkopassa. Laita staassi, katsele ja hieman hiero suonia, puhdista valitsemasi paikka, avaa kanyylipakkaus, taita kanyylin siivekkeet auki, ota napakka ote ja poista neulan holkki. Sitten vain kädestä kiinni, pieni taivutus ja ihon venytys, neula lievässä kulmassa reippaasti ihon läpi suoneen (kanyylissa olevaan kammioon tulee verta kun ollaan suonessa), neulan veto hieman taaksepäin (muovikatetri jää suoneen) ja kanyylin työntö ihon ja suonen suuntaisesti suoneen. Sitten vain neulaosa kokonaan pois ja varmistetaan, että kanyyli tosiaan on suonessa, korkki kiinni ja poisto, siis harjoitustilanteessa. Oikeassa elämässä tippaletkun voisi nyt yhdistää kanyyliin ja teippailla sitten koko hässäkän mukavasti kiinni kämmenselkään.

Onnistumisen tunne oli melkoinen kun ensimmäisellä yrittämällä sain kanyylin paikoilleen, eivätkä edes kädet tärisseet. Saas nähdä miten käy oikeassa työelämässä, kun potilas saattaa pelätä, suonet voivat olla huonot ja tilanne muutenkin vielä jännittävämpi. Kuitenkin jonkinlainen varmuus siitä, että on ymmärtänyt asian ja että tekniikka on hallussa (ainakin teoriatasolla) antaa itseluottamusta.

Hoitopuku joutuu kyllä pesuun. Vähän roiski reisille :D

Rankka syksy

Viime keväänä opettajat varoittelivat meitä tästä toisen vuoden syksystä - kuinka paljon työtä, uutta asiaa ja tenttejä se pitäisi sisällään. En usko kovinkaan monen meistä arvanneen kuinka rankkaa tämä toden totta olisikaan, en minä ainakaan.

Edellinen opintokokonaisuus käsitteli siis sisätautipotilaan hoitotyötä ja nyt tämä äskettäin alkanut jakso kirurgisen potilaan hoitotyötä. Luennoilla puhutaan anestesiologiasta, perioperatiivisesta hoitotyöstä ja vähän mistään muusta, mutta motivoituminen on ollut vaikeaa. Luulin kirurgian olevan itselleni mielenkiintoista ja jännittävää (:D), mutta viime aikoina olen lähinnä taistellut itseni kanssa jaksaakseni edes raahautua kouluun - kannustimena 80% läsnäolopakko. Ei luennoissa itsessään mitään vikaa ole, mutta voimat ovat totaalisen loppu, eikä päähän tunnu enää mahtuvan lisää uutta tietoa.

Työpajat sentään ovat jaksaneet kiinnostaa, tähän mennessä olen päässyt tutustumaan anestesiakertomukseen ja sen täyttämiseen sekä steriilien leikkausvaatteiden pukemiseen ja steriilin alueen luomiseen, käsiventilaatioon, anestesiavalvontalaitteisiin ja intuboimisessa avustamiseen (sekä myöskin varsinaiseen intuboimiseen, vaikkei se varsinaisesti sairaanhoitajan toimeenkuvaan kuulukaan). Ensi viikolla on edessä ommelten ompelua ja poistoa sekä kanylointia, mikä hirvittää jonkin verran...

Jopa opinnäytetyön tekeminen on tavallaan aloitettu tutkimusmenetelmien peruskurssin merkeissä. Ensi keväänä pitäisi olla aihe päätettynä, vaikka siihen mennessä emme ole vielä lainkaan päässeet tutustumaan vaikkapa psykiatrian tai lastensairaanhoidon alueisiin - entäpä jos se onkin se oma juttu johon haluaisi opinnäytetyössä syventyä, mutta tämä ei selviä ennen kuin vasta kolmannen vuoden harjoitteluissa kun opinnäytetyö on jo puoliksi tehty?

No, kadonneen motivaation metsästys jatkuu kiivaana. Tämän viikkoisen tutoriaalin aihe, "Mitkä ovat anestesiasairaanhoitajan tehtävät leikkausprosessin aikana?", ei ainakaan asiaa auta. Eikä myöskään kliinisten tutkimusmenetelmien kotitehtävä, joka täytyy kirjoittaa käsin - ihan vain siksi, että opettaja on vakuuttunut meidän muuten kopioivan vastaukset suoraan netistä. Voi morjens.

Vielä yksi

Laskeskelin tänään, että olen selviytynyt jo kuudesta tentistä tänä syksynä. Määrä tuntuu käsittämättömältä, sillä elämme vasta lokakuuta. Perjantaina vuorossa lucky number seven eli hoitotyön tentti, johon pitäisi aloittaa lukeminen, ööh, nyt. Ennakkotietojen mukaan tentissä kysytään ainakin rytmeistä (siis EKG-tulkintaa) ja huhujen mukaan joukossa olisi myös lääkelaskuja, mikä kuulostaa hieman omituiselta sillä koko syksynä emme ole kyllä niitä laskeneet. Kaipa sitä kylmiltään aina muutamat sydänlääkkeet handlaa, vai mitä?

Sisätautien ja neurologian tentit olivat tiistaina. Pääsin vastaamaan kysymyksiin akuutin dialyysihoidon indikaatioista, sydämen johtoratajärjestelmästä ja ummetuksen syistä sekä neurologian osuudessa migreenistä, sen oireista ja hoidosta. Vaikka edellinen viikko olikin lomaa en todellakaan aloittanut lukemista vasta kuin muutama päivä ennen h-hetkeä; uskoisinpa sen olleen riittävästi.

Saimme tietää farmakologian kahden tentin tulokset, ja molemmista pamahti viitoset, eli jiphii! Kirurgian ja ravitsemuksen tenttien tulokset antavat vielä odottaa itseään, mutta ehkäpä ensi viikolla. Läpi olen päässyt, siitä olen melkoisen varma, mutta se varsinainen numero kiinnostaa :).

Tällä viikolla alkoi opintokokonaisuus kuusi, joka on siis kirurgisen potilaan hoitotyötä. Tutoriaalissa otamme selvää kirurgisen potilaan hoitoketjusta ja pääsimme myös nauttimaan kuuden tunnin luentoputkesta: potilaan ohjausta, perioperatiivista hoitotyötä, anestesiologiaa! Pakko myöntää, että suurin osa luennoista meni täysin ohi vaikka paikalla olinkin; tentteihin lukemisen aiheuttama univelka painaa aikalailla. Toivon mukaan tänään pääsisi inhimilliseen aikaan unten maille vaikka tosiaan siihen perjantainkin tenttiin pitäisi se lukeminen aloittaa... Kun ei vaan kykene.

Harjoittelu alkaa kuukauden päästä. Ei jaksa edes ajatella asiaa vielä.

Syvä huokaus

Farmakologian toinen tentti on ohi ja vieläpä melko mallikkaasti. Pääsin vastaamaan kysymyksiin diureeteista, antisideista, parasetamolista, aknen ja astman hoidosta, digitalismyrkytyksestä sekä diatsepaamin käytöstä epilepsian hoidossa. Ilmeisesti kaikki se pänttääminen auttoi, sillä keksin jokaiseen kysymykseen jotakin vastattavaa :).

Sain myös tehtyä tutoriaalivastaukseni ja palautettua sen kahdeksantoista minuuttia ennen deadlinea - toimin selvästi tehokkaasti paineen alla. Joku saattaisi väittää, että tiivistelmä on vähän vasemmalla kädellä tehty, mutta kerrankos sitä... Muutakin tekemistä kun löytyy.

Torstaina on kirurgian tentti johon aloitan nyt lukemisen. Stressitaso alkaa selvästi jo nousta, mutta viikonloppu ja syyslomaviikko häämöttävät edessä, eli eiköhän tämä tästä, toivon mukaan.

Tasaista aherrusta

Neurologian luennot alkoivat maanantaina. Tähän mennessä olemme käyneet läpi neurologian perusteita, perustutkimuksia, päänsärkyä ja epilepsiaa. Ensi viikolla on vuorossa aivoverenkiertohäiriöt, ms-tauti ja parkinsonin tauti. Luennoilla on ihanan rauhallista kaikkien kuunnellessa hiirenhiljaa. Jotakin hyötyä pieniäänisestä luennoitsijasta!

Sisätaudeissa olemme siirtyneet munuaissairauksien kimppuun, viimeisimpänä akuutti ja krooninen munuaisten vajaatoiminta. Tuleva tentti hirvittää enemmän ja enemmän jokaisen luennon jälkeen, kun opeteltavat asiat vain lisääntyvät lisääntymistään. Ehkä koe olisikin pelkkää monivalintaa? Toiveajattelua...

Työpajarintamalla tutustuimme insuliineihin, insuliinikyniin, insuliinipumppuihin ja hiilihydraattien sekä insuliinimäärien laskemiseen. Ei ehkä niin oleellista, mutta huomasin insuliinin haisevan ihan muovailusavelta, jota saa Tiimarista. Kummallista.

Tutoriaalin aiheena on tällä viikolla alaraajaverisuonisairaudet ja niiden hoito, mikä tarkoittaa perehtymistä muun muassa ASO-tautiin ja ties mihin muuhun. Samanaikaisesti pitäisi lukea farmakologian, kirurgian ja ravitsemuksen tentteihin, eli jos jollakulla olisi tarjolla ylimääräiset aivot niin ottaisin ne mielelläni vastaan... Nykyiset saattavat joutua liian kovalle koetukselle.

Pääsimme myös tutustumaan röntgenosastoon, jossa näimme MRI- ja TT-laitteita sekä gammakameran ja mitäköhän kaikkea muuta... Lisää laitteita ainakin :)

Huomenna ravitsemusta erikoisruokavalioiden tiimoilta, röntgen-luento sekä sisätauteja. Onneksi viikonloppu on lähellä.

Farmakologia osa 1, ohi

Farmakologian tentti siis oli ja meni, vihdoin ja viimein. Kysymykset olivat onneksi yllättävänkin lyhyitä ja helpohkoja. Tässä mitä muistan;

1. Anafylaktisen reaktion ensisijainen lääkehoito
2. Amiodaronin käyttö elvytyksessä
3. Sytostaattien haittavaikutukset
4. Miten kortikosteroidit vaikuttavat elimistössä, mainitse 2 sairautta joiden hoidossa niitä käytetään
5. Tetrasykliinien käyttöaiheet, vaikuttava aine, vasta-aiheet, muuta huomioitavaa, haittavaikutukset
6. Missä sairaudessa metformiinia käytetään, mihin vaikutus perustuu, vasta-aiheet, haittavaikutukset
7. Bentsodiatsepiinien 3 vaikutusta ja niiden käyttöaiheet

Kysymyksiä taisi olla vielä ainakin pari lisää, mutta eipä nyt tule enempää mieleen. Nyt saa hetken aikaa levähtää ennen ravitsemuksen, kirurgian ja farmakologian toisen tentin tuloa.

Wanted: tenttiinlukumotivaatio

Tälläkin hetkellä pöydällä odottaisi farmakologian kirja houkuttelevasti auki munuaisten vajaatoiminnassa käytettävien lääkkeiden kohdalta, mutta huomaan tekeväni kaikkea muuta kuin lukevani. No, ehkä pieni paussi tekee vain hyvää...

Eilen saimme harjoitella siis sairaalaelvytystä defibrillaattorin ja ambun kanssa. Pääsimme myös kokeilemaan intuboimista laryngoskoopin kanssa. Se oli hauskaa, vaikkakin ensimmäisellä kerralla Ilmo-intubaationuken hampaat hieman naksuivatkin laryngoskoopin paineen alla... Opettaja totesi rohkaisevasti, että siinä menivät potilaan hampaat. Auts.
Eli tuollaisella vehkeellä sinne nieluun kurkitaan:

Muutaman harjoituskerran jälkeen homma alkoi sujua, vaikkakin oikean ihmisen kanssa tämäkin asia saattaa tuntua hieman erilaiselta. Ja intubointi ei saisi kerrallaan kestää kuin kolmekymmentä sekuntia joten siitäkin voi ottaa pientä painetta.

Farmakologian kertausta: bentsodiatsepiinit ovat käytetyimpiä lääkkeitä ahdistuksen ja unihäiriöiden hoidossa... hoitoaika lyhyt, 2-4 viikkoa, jotta vältyttäisiin riippuvuuden syntymiseltä... lamaavat kouristuksia, joten käytetään myös epilepsian hoidossa... vakavissa häiriöissä käytetään neuroleptejä eli psykoosilääkkeitä... litiumia käytetään manian hoidossa... busbironia käytetään ahdistuneisuuden hoitoon, vaikuttaa serotoniinivälitteiseen hormonitoimintaan aivoissa... tsopikloni ja tsolpideemi ovat unilääkkeitä, haittavaikutuksina suun kuivuminen, karvas maku... psykoosilääkkeet jaetaan tavanomaisiin ja toisen polven psykoosilääkkeisiin...

Pakko se kai on jatkaa. Perjantaita odotellessa.

Tenttiä pukkaa

Tämän viikon torstaina on luvassa syksyn ensimmäinen tentti, mikä sattuu olemaan farmakologiaa. Opiskelumotivaatio on hieman hukassa, sillä en millään jaksaisi opetella ulkoa lääkkeiden vaikuttavia aineita (syklofosfamidi onkin ainoa jonka muistan...). Paljon mieluummin opettelisin suurempia kokonaisuuksia nippelitiedon sijaan.

Viime viikolla pääsimme harjoittelemaan suoniverinäytteen ottoa vakuumitekniikalla. Siinä näytteenottoneula kiinnitetään holkkiin, joka estää veren tulon suonesta silloin kun holkissa ei ole kiinni näyteputkea. Veri ei siis päässyt sen suuremmin lentämään, kuten jotkut etukäteen pelkäsivät.

Tänään on tiedossa sairaalaelvytyksen työpaja, jossa emme luultavasti säästy nuken pumppaamiselta. Onneksi tunti alkaa vasta kahden maissa niin ehdin heräämään ennen sitä :).

Nyt on jatkettava syövän lääkehoidon opettelua; seuraavana vuorossa immunoterapia ja interferonit. Sytostaatit opettelin eilen, mutta mitä jäi mieleen... Ainakin neljä eri sytostaattityyppiä: alkyloivat aineet, antimetaboliitit, mitoosinestäjät ja streptomyces bakteerin tuottamat sytotoksiset antibiootit. Jippii.

Aivot savuaa

Kirurgian luennot viime viikon perjantaina ja lauantaina olivat aivan mahtavat. Luennoitsijalla oli loistava tapa kertoa ja selittää eri ruumiinosista, niiden tehtävistä, niihin liittyvistä ongelmista ja mahdollisista leikkauksista, mikä piti ainakin oman mielenkiintoni yllä luennon loppuun saakka. Saimme kuulla laparoskopiasta, kolonoskopiasta, gastroskopiasta, sappirakko- ja haimaleikkauksista, syövistä, stenteistä, pallolaajennuksista, ohitusleikkauksista, tyristä ja ties mistä. Ei oikeastaan harmittanut ollenkaan, että suurin osa lauantaita meni auditoriossa istuessa.

Tällä viikolla meitä on työllistänyt farmakologian järeät kolmen tai neljän tunnin luennot, joissa käydään läpi niin mikrobi-, kipu-, diabetes-, sydän- ja verisuoni-, ruoansulatus-, akuuttihoito- ja varmaan muitakin jo unohtamiani lääkkeitä vaikutustapoineen, sivuvaikutuksineen ja indikaatioineen. Valtavasta informaatiotulvasta huolimatta lääkehoito alkaa hiljalleen omassa päässä hahmottua jonkinlaiseksi kokonaisuudeksi.

Sisätautien luennot alkoivat tällä viikolla. Niitä pitää meille sisätautien erikoislääkäri, jonka luennoista olen itse tykännyt suuresti. Ainoana huonona puolena on ehkäpä se, että valmista luentomateriaalia ei ole, vaan joudumme tekemään omat muistiinpanot luentojen pohjalta. Power point- diaesitysten ihmeelliseen maailmaan tottuneelle ranteelle tämä on osoittautunut koettelemukseksi :D.

Kliinisten tutkimuksien luennoilla olemme käyneet läpi erilaisten näytteiden ottoa, kuten klamydia-, papa-, virtsa- ja verinäytteitä sekä tutkimuksia, joita esimerkiksi verinäytteistä voidaan tehdä. Ensi viikolla pääsemme myös ottamaan pienryhmissä toisistamme suoniverinäytteitä, eli niitä ihania verikokeita joita kaikki tunnetusti rakastavat. Jännittää aika tavalla, ei niinkään se, että minusta ottaa opiskelukaveri verinäytteen vaan se, että joudun itse pistämään kaveria. Jaiks.

Perjantaipäivän viimeiset tunnit oli jälleen pyhitetty EKG:lle, tällä kertaa käytännön kautta. Saimme ottaa kaverista EKG:n ja katsella erilaisia rytmejä sekä tunnistaa niitä EKG-koneelta. Opettaja myös kuulusteli hieman rytmeihin liittyviä asioita, kuten mistä flimmerin tunnistaa (ei P-aaltoa, värinä, nopea ja epätasainen rytmi), miten tuore ja vanha flimmeri käännetään ja mitä eroa näillä on, mitkä ovat nopea- ja hidaslyöntisyyden toiset nimet (takykardia ja bradykardia) jne. Yllätyin itsekin kuinka hyvin muistin vastaukset kaikkiin opettajan kysymyksiin.

Nyt viikonloppuna saan vääntää vastausta tutoriaalikysymykseen keuhkoahtauman ja astman oireista ja hoidosta sekä aloittaa lukemisen farmakologian tenttiin. Tänään en kyllä tee muuta kuin löhöän.

Oi EKG

Muutaman päivän löysäilyn jälkeen kävin taas pyörähtämässä koulussa kuuntelemassa luentoja diabeteksen erityiskysymyksistä ja sydämen rytmihäiriöistä. Tarkemmin ensimmäisessä oli kyse retino-, neuro- ja nefropatioista sekä insuliiniannostelusta diabeetikon sairastaessa. Rytmihäiriöluennolla aloittelimme EKG:n tulkinnan opettelua ja onnistuin painamaan päähäni P-aallon, QRS-kompleksin ja T-aallon. Tuossa kuvassa ne näkyvät.



Ehdimme katsella myös hieman miltä takykardiasta ja bradykardiasta kärsivän potilaan EKG näyttää ja kuulimme mitä eroa flimmerillä (eteisvärinällä) ja flutterilla (eteislepatuksella) on.


Ylempänä kuvassa näkyy eteisvärinä, josta siis puuttuu P-aalto ja alempana on normaali sinusrytmi, jossa P-aalto näkyy.

Huomenna luvassa jatkoa rytmeille sekä ensimmäiset kirurgian luennot, aina ilta puoli seitsemään saakka... Silti odotan innolla mitä tuleman pitää.

Ensimmäinen viikko

Koulu alkoi keskiviikkona ilman sen kummempia pehmeitä laskuja; johdantoluento viidenteen opintokokonaisuuteen nimeltään "Hoitaminen ja johtaminen sisätauteja sairastavan hoitotyössä", asiantuntijaluento diabeteksesta ja sen hoidosta, syksyn ensimmäinen tutoriaali-istunto jonka aiheena oli metabolinen oireyhtymä sekä kaiken päätteeksi ryhmävastaavan tunti. Kummallista miten nopeasti koulussa tulee sellainen olo kuin sieltä ei olisi koskaan ollutkaan poissa.

Tänään alkoivat farmakologian luennot yleisillä farmakologian käsitteillä ja sydän- ja verisuonitauteja sairastavan potilaan lääkehoidolla. Yhtäkkiä silmien edessä vilistivät ACE-estäjät, beetasalpaajat, Furesikset ja Spiresikset, antikolinerginen mikä-lie ja ensikierron metabolia. Tenttipäiväkin on jo tiedossa.

Farmakologian lisäksi pääsen sivistämään itseäni fysioterapian, kirurgian, neurologian ja sisätautien luennoilla erilaisten työpajojen ja tutoriaalien ohella. Työpajoissa opimme insuliinihoidosta ja hiilihydraattien laskemisesta, EKG:n ottamisen ja rytmihäiriöiden tunnistamisen, elvytyksen sairaalassa, sternaali-, lumbaali- ja pleurapunktiot sekä fysioterapian saralla jotakin aivohalvauksista, asentohoidoista ja hengitysharjoituksista.

Paluu arkeen

Koulun nettisivuille ilmestyi seuraavien neljän viikon lukujärjestykset, mikä oli melkoisen mielenkiintoista. Minulle selvisi muun muassa, että koulu ei alakaan varsinaisesti kuin vasta tiistaina, että parina ensimmäisenä viikkona on hyvin vähän tunteja (mikä luultavimmin kostautuu myöhemmin järkyttävän täysinä päivinä) ja että jo toisella viikolla alkavat kirurgian englanninkieliset luennot. Näiden lisäksi bongailin sisätauteja, farmakologiaa ja jotakin, joka kulkee nimellä RA-K. Mitä lie mahtaa olla.

Vielä kaksi työpäivää jäljellä. Paluu koulunpenkille alkaa oikeastaan tuntua aika mukavalta.

Elokuun haikeutta

Taivas aukeni kirjaimellisesti minuutteja sen jälkeen kun olin ehtinyt sairaalan ovista sisään. Jo polkiessani töihin ilma tuntui paksulta ja painostavalta, eikä osaston ilma suoraan sanottuna ollut sen raikkaampaa. Raportilla katselin kanslian ikkunasta harmaata kaatosadetta ja huomasin, että on elokuun kolmastoista päivä. Mihinköhän se kesä on oikein mennyt?

Minun puolelleni osastoa siirrettiin toiselta puolelta potilas, joka on ollut täällä hoidossa pitkään. Omaiset ovat olleet tiiviisti hoidoissa mukana mikä on toisinaan aiheuttanut jonkinasteista ristiriitaa ja kireyttä hoitohenkilökunnan ja omaisten välillä. Olin itse ensimmäistä kertaa tänään potilaan omaisen kanssa tekemisissä, ja kokemus oli yllättävän positiivinen. Omainen kiitteli minua rauhallisuudesta ja kysyi, olinko erikoistunut vanhustenhoitoon. Kerroin olevani opiskelija ja kesätöissä osastolla, mihin omainen sanoi: "Ihanaa, kun kesäksi saadaan sinun kaltaisiasi hoitajia." Tuli hyvä olo.

Välillä sitä huomaa turhautuvansa potilaisiin, jotka ovat olleet osastolla pidemmän aikaa. Tästä vedän johtopäätöksen, etten sovellu pitkäaikaispuolelle. Minusta on mukavaa kun potilaat ovat meillä hetken aikaa, kotiutuvat ja uudet potilaat tulevat tilalle - se estää omalla kohdallani tehokkaasti samoihin kaavoihin kangistumista. Eihän potilaissa itsessään mitään vikaa ole, mutta nopeampi vaihtuvuus sopii minulle.

Koulu alkaa kahden viikon päästä. Mitenköhän sitä sopeutuu luokkahuoneeseen osastolla ravaamisen sijaan?

"Kellonsointi on kuin syyllisyyden kolkutusta"

Sain tuon otsikon työkaverin lausahduksesta kahvitunnilla. On kamalaa yrittää pitää lakisääteistä kun kellot soivat, mutta millään ei haluaisi/jaksaisi lähteä niihin kesken kahvikupillisen vastaamaan. Vaikka tietäisikin kelloa soittavan potilaan tuskin olevan hengenhädässä ja voivan aivan hyvin odotella sen viisi minuuttia, on kellon jatkuva kilkatus hermojaraastavaa. Se siitä rentouttavasta lepohetkestä.

Syyllisyys kolkuttaa kyllä tämän bloginkin suhteen. Jotenkin kummallisesti ei muka aika (vai energia) riitä tämän päivittämiseen näin töiden ohella, vaikkakin kaikenlaista mielenkiintoista tapahtuukin ihan päivittäin. Olen ottanut kanyyleita potilailta pois, huuhdellut tippaletkuja, keskustellut lääkärin kanssa potilaan Risperdal-annostuksesta, juossut karkailevan potilaan perässä... Kuitenkin siinä vaiheessa kun pääsen kotiin, on oma polla jotenkin niin tyhjä, ettei sitä kykene kirjoittamaan mitään selkeää ja seuraavana päivänä on taas töissä ja uusia asioita tapahtuu... Lopulta ne puuroutuvat yhdeksi tapahtumien ketjuksi, josta ei enää ota selvää.

Mahtaa olla mielenkiintoista mennä syksyllä sisätautiosastolle harjoitteluun nyt kun olen koko kesän ollut töissä sisätautiosastolla. Tietysti harjoittelussa saan tehdä enemmän ja sairaanhoidollisempia hommia pelkän perushoidon sijaan, mutta toisaalta minun tuskin annetaan hoitaa haavoja tai muuta sellaista itsenäisesti, kuten olen täällä töissä tehnyt.

Jossakin vaiheessa on kyllä oikeasti mietittävä mitä kaikkea on jäänyt käteen kesän jäljiltä. Hirveä määrä tietoa ainakin, ja tietoisuutta siitä kaikesta mitä ei vielä tiedä. Osaanpahan ainakin pistää napapiikkejä ja insuliinia, tiedän melko paljon enemmän COPD-potilaan hoitamisesta kuin aiemmin, olen nähnyt TIA-kohtauksia, lewyn-kappale dementiaa, syöpäpotilaita, dementoituneita, deliriumista kärsiviä, jalka-amputaatioita, varvasamputaatioita, kaikenlaisia haavoja ja haavanhoitotuotteita, epäselviä diagnooseja... Ja sen vyövaipan osaan nyt vaihtaa vaikka unissani.

Saavutuksia

Olen ensimmäistä kertaa soittanut potilaan omaiselle. Olen vastaillut potilaan tilaa ja hoitoa koskeviin kysymyksiin. Olen laittanut vainajan. Olen saanut kuulla olevani ihana ihminen, ja mukava hoitaja. Olen saanut kuulla olevani juuri oikealla alalla.

Olen hoitanut potilaan vaikeaa haavaa itsenäisesti. Olen ottanut kanyylin pois potilaan kädestä. Olen saanut kiitosta omaisilta heidän läheisensä hyvästä hoidosta.

Olen pitänyt kuolevaa potilasta kädestä. Olen letittänyt potilaan tukan. Olen jaksanut vastata uudestaan ja uudestaan saman potilaan samoihin kysymyksiin.

Olen tehnyt hoitokertomuksen. Olen ottanut puhelimessa vastaan raportin uudesta potilaasta. Olen nähnyt erinäisiä ruumiin eritteitä, eikä vielä kertaakaan ole tehnyt pahaa.

Olen ylittänyt itseni monella eri tavalla näiden ensimmäisten viikkojen aikana, enkä voisi olla tyytyväisempi kesätyöpaikkaani.

Kaikesta siitä, mitä olen onnistunut tekemään väärin (tai minkä olen unohtanut kokonaan) kirjoitan joku toinen päivä. Tämä teksti on omistettu niille hyville hetkille.

Hyvää juhannusta kaikille!

Kesätunnelmissa

Aloitin kesätyöpaikassani reilu viikko sitten. On vaikea keksiä mistä kirjoittaisi, sillä yhteen viikkoon mahtuu niin paljon - uusia asioita, joita on oppinut (kuten EKG:n otto ja Atroventin anto), töissä tapahtuneita asioita (kuten hankalia omaisia ja kuolevia potilaita) ja ylipäänsä se ensimmäisten päivien kauhunsekainen tunne, kun mistään ei tiedä mitään. Onneksi työkaverit ovat osoittautuneet mukaviksi ja valmiiksi vastaamaan tyhmiinkin kysymyksiin, joita olen viikon aikana ehtinyt esittämään.

Ennen töiden alkua olin huolissani siitä, kuinka osaisin siirtyä opiskelijan roolista perushoitajan rooliin - opiskelijanahan en (ainakaan näin alussa) tee mitään varsinaisesti itsenäisesti, eikä järjetöntä aloitekykyä ja oma-aloitteisuutta oikein odotetakaan, mutta palkattuna hoitajana odotukset ovat hieman erilaiset. Oli pelottavaa joutua vastaamaan osaston puhelimeen ensimmäistä kertaa, kun langan toisessa päässä puhuu omainen tai kotihoito tai kuka tahansa, joka olettaa minun olevan ihan oikea hoitaja. Sanomattakin selvää, että olen hakenut useamman kerran jonkun toisista hoitajista puhelimeen kun minulla ei ole ollut hajuakaan jonkun kotiutuksesta tai tutkimuspyynnöistä.

Olen yllättänyt itseni positiivisesti, se on ainakin sanottava. Pärjään yksin, osaan hoitaa potilaiden aamutoimet itsenäisesti, tiedän mitä tehdä ja milloin, ainakin noin suunnilleen. Tulen potilaiden kanssa hyvin toimeen, en ole vielä onnistunut nolaamaan itseäni täydellisesti ja eilen otin potilaasta EKG:n ilman kenenkään apua, vaikka sitäkään ei ole vielä koulussa opetettu. Jeeh. Saas nähdä mitä käy kun katetrointi osuu kohdalle.

Johan helpotti

Minulla piti eilen olla arviointikeskustelu opettajan ja harjoittelun ohjaajan kanssa, mutta opettajani soitti osastolle olevansa sairaana ja perui koko keskustelun. Noh, koska palautetta on kuitenkin kiva saada pidimme ohjaajani kanssa keskustelun tänään, ihan vain kahdestaan. Sain kuulla vahvuuksiani olevan mm. erilaisten potilaiden luonteva kohtaaminen, rauhallisuus, ruotsinkielen rohkea käyttö (!) ja potilaiden voimavarojen tunnistaminen ja tukeminen. Ohjaajallani ei oikeastaan ollut mitään negatiivista (tai siis rakentavan kriittistä) sanottavaa, eli keskustelusta jäi todella hyvä mieli. Kävin tänään myös osastonhoitajan luona antamassa puhelinnumeroni syksyä ja keikkatöitä varten, elikkäs ensi lukuvuonna talous ei välttämättä olisi aivan niin rasittavan tiukalla kuin nyt ensimmäisenä vuonna.

Opin muuten käyttämään insuliinikynää vasta tänään, harjoittelun toiseksi viimeisenä päivänä. En oppinut sitä ohjaajaltani, vaan opiskelijakaverilta jolla on diabetes. Kummallista miten osastollani ei diabeetikkoja ole tullut vastaan.

Olin myös pudota tuolilta järkytyksestä katsoessani opintosuoritusrekisteriäni aikaisemmin tänään ja nähdessäni siellä komeilevan 55 opintopistettä. Niiden lisäksi minulla on suoritettuna kuuden opintopisteen verran englantia, ruotsia ja viestintää, jotka näkyvät vain osasuorituksissa (kolmen opintopisteen kokonaisuudet, joista kaksi opintopistettä suoritetaan ensimmäisenä vuonna ja yksi viimeisenä, jolloin vasta opintopisteetkin pompsahtavat näkyville...), eli 61 opintopistettä on siis koossa! Hurraah!

Tässä ensimmäisen lukuvuoden saavutukseni kurssien osalta:

Urasuunnittelu 1 op.
Opiskelu- ja työelämätaidot 3 op.
Tietotekniikka 2 op.
Elimistö ja sen toiminta 5 op.
Mikrobiologia ja tautioppi 1 op.
Ensiapu 1 1 op.
Ensiapu 2 1 op.
Viestintä 2 op.
Ruotsi 2 op.
Englanti 2 op.
Lääkelaskenta 1 op.
Ravitsemus 1 op.
Opintokokonaisuus 1 (minusta
tulee sosiaali- ja terveysalan
asiantuntija) 6 op.
Opintokokonaisuus 2 (minusta
tulee ihmisen kehityksen ja hy-
vinvoinnin asiantuntija) 9 op.
Opintokokonaisuus 3 (minusta
tulee kliinisen hoitotyön asian-
tuntija) 7 op.
Opintokokonaisuus 4 (hoitami-
nen monikulttuurisessa ympä-
ristössä) 4 op.
Hieronnan perusteet (vapaa-
valintainen) 2 op.
Kirjapaketti omahoitajuudes-
ta (vapaavalintainen) 2 op.
Kotihoitoprojekti 3 op.
TK-harjoittelu 6 op.
----------
61 op.


Ei hassumpaa, ei. Keskiarvo ensimmäiselle vuodelle on 4,2. Tästä on hyvä jatkaa.

Viimeinen viikko

Tänään tunsin oloni hyödylliseksi. Verrattuna kahteen ensimmäiseen harjoitteluviikkoon olen onnistunut tekemään paljonkin ihan itsenäisesti, erityisesti nyt viimeisen viikon aikana, mutta vasta tänään minusta tuntui, kuin olisin oikeasti ollut avuksi.

Hoidin kahden potilaan vuodepesut itsenäisesti. Mittailin verensokereita ihan itsekseni. Vaihdoin vaipan ja suihkutin potilaan oma-aloitteisesti. Jaoin lääkkeet, lääketarjottimelle sekä dosettiin.

Yhtäkkiä en ollutkaan enää vain opiskelija, jota on ohjattava ja jolle pitää keksiä tekemistä, ja se tuntui mukavalta. Samanaikaisesti harjoittelu alkaa maistua hieman puulta, sillä paljoakaan uutta ei enää perushoidon saralta ole opittavana ja palautekeskustelu opettajan ja ohjaajan kanssa on huomenna, mutta töitä riittää torstaille asti. Jos harjoittelusta saisi palkkaa niin motivaatio nousisi taas hurjasti; tässä vaiheessa kun opiskelijoista alkaa olla hyötyä muuttuu harjoittelu työnteoksi, ainakin omassa päässäni.

Vielä on sanottava sen verran, että hyvä ruotsinkielentaito olisi erityisesti tällä alueella aivan kullanarvoinen. Nytkin osastolla on muutama täysin ummikko potilas, jotka puhuvat siis pelkkää ruotsia, ja joiden kanssa keskusteleminen tuntuu välillä hirveältä takkuamiselta. Yhtenä päivänä olin ottamassa verensokeria yhdeltä näistä ruotsinkielisistä rouvista ja tarvitsin vielä hanskat, joten hymyillen leveästi sanoin "Kan ni vänta en lite, jag måste hämta de... glovar." Siis täysi oikosulku iski ja englanti puski läpi, nyt onneksi tiedän hanskojen olevan handskar. Toivoa sopii, että rouvalla oli huono kuulo. Tai huono kasvomuisti.

Exitus

Nyt on sekin sitten koettu, kuolema. Potilas menehtyi eilen ollessani työvuorossa ja pääsin mukaan vainajan laittoon. Ensimmäistä kertaa elämässäni näin kuolleen ihmisen. Ruumiin. Vainajan. En kyllä oikein tajunnut sitä, vaikka seisoin aivan sängyn vieressä. Pappa näytti vain nukkuvan, rauhallisen näköisenä, aivan kuin olisi nähnyt mukavia unia. Hengityksen rytmi vain puuttui. Lähellä oli etten pyytänyt anteeksi kylmiä käsiäni kun aloimme riisua sairaalan pyjamaa pois.

Tälle harjoittelujaksolle on mahtunut valtavasti ensimmäisiä kertoja - ensimmäinen tekohampaiden pesu, ensimmäinen vaipanvaihto (aikuiselle), ensimmäinen parranajo, ensimmäinen tupakan ostoreissu (potilaalle)... Ja nyt ensimmäinen kuolema. Kummasti se vain menee jonon jatkoksi, yhdeksi uudeksi asiaksi jonka koin ensimmäisessä harjoittelussani.

Tänään tein lähes koko päivän töitä itsenäisesti, erillään ohjaajastani. Oli kummallista huomata, että pärjäsin mainiosti ihan itsekin, ilman jatkuvaa valvontaa ja ohjausta - välillä se oli oikeastaan helpottavaakin ettei selän takana ollut ketään vahtaamassa tekemisiäni.

Ehkä se tästä. Huomenna vapaapäivä ja aivojen nollaus.

Voi yö

Tein elämäni ensimmäisen yövuoron viime yönä. Sen kokeneena voisin sanoa, etten todellakaan taida haluta tehdä kolmivuorotyötä tulevaisuudessa, eli onneksi luen terveydenhoitajaksi enkä sairaanhoitajaksi.

Valvoin niin pitkään kuin pystyin sunnuntai-iltana, tavoitteena nukkua mahdollisimman myöhään maanantaiaamuna, jotten olisi aivan ruumis jo kymmeneltä maanantai-iltana. Rasittava ketjureaktio, jonka tuloksena heräsin kuitenkin jo klo 6.50 maanantaiaamuna. Noh, sain sitten nukuttua kahden tunnin pienet päiväunet juuri ennen töihin lähtöä, eli olin ihanan unenpöpperöinen klo 20.45 kun yövuoro alkoi.

Yövuorossa ei juurikaan tapahdu mitään - potilaat kierretään läpi pariin kertaan, tarkistetaan hengitys ja vaihdetaan märät vaipat kuiviin, mutta muutoin yököt vain istuvat kahvihuoneessa ja syövät, ja katsovat televisiota. Tietysti joku potilas aina välillä soittelee kelloa ja pyytää lisää unilääkettä tai kuten viime yönä kävi, omia vaatteitaan, koska on lähdössä kotiin (klo 00.30?), mutta muutoin on vain hiljaista. Rauhallista. Unettavan raukeaa.

Jossakin kolmen ja neljän välillä aamuyöstä Crocsit tökkäävät aina välillä käytän lattiaan kun jalkoja ei jaksa nostaa enää niin reippaasti, ja kynnys nousta kahvihuoneen sohvalta tekemään jotakin on suuri. Pahin väsymys itselleni iski puolen välin paikkeilla, mutta onneksi ohjaajanikin torkkui siinä vaiheessa sohvalla, eli pieni pilkkiminen kahvipöydän ääressä ei ollut niin vakavaa.

Viimeisen tunnin aikana kirjasimme vain yön tapahtumat, kuka nukkui ja kuka ei, annoimme raportin aamutyöntekijöille ja saimme lähteä kotiin, klo 7.15 aamulla, kymmenen ja puolen tunnin päästä vuoron aloituksesta. Oli kummallista polkea kotiin muiden mennessä töihin ja kouluun kun itsellä ajatuksissa kangasteli pelkkä peti - ja voi että kun olikin ihanaa päästä omaan sänkyyn nukkumaan. Olin pelännyt etten saisi nukuttua päivällä, mutta vetelin onnessani sikeitä melkein puoli kolmeen saakka tätä iltapäivää, enkä nyt tietenkään pysty menemään kauhean aikaisin tänä iltana nukkumaan. Kolmivuorotyö on rasittavin keksintö sitten popcorn-koneen.

Pää on vieläkin vähän sumuinen, mutta tajusin juuri, että harjoittelun kolmas viikko on jo menossa. Enää päälle viikko ja se on kokonaan ohi, mitä aivoni eivät nyt kykene käsittämään. Mihin nämä päivät ovat oikein kadonneet?

Väsymys

Viime päivinä töissä, tai harjoittelussa, on väsyttänyt aivan armottomasti. Se johtuu varmasti osittain vuorotyöstä, osittain tuntikausien jaloillaan olosta ja fyysisesti raskaasta työstä, mutta myös potilaista itsestään. On väsyttävää vastailla saman potilaan samoihin kysymyksiin uudestaan ja uudestaan ja uudestaan, kun tuntuu ettei mikään mene perille. Eihän se potilaan vika ole vaan hänen sairautensa, mutta silti turhauttaa ja väsyttää.

On raskasta mennä kuivittamaan potilasta ja pelätä tämän lyövän. On ahdistavaa kuunnella täysin omissa maailmoissaan elävän potilaan sekavan pelokkaita puheita. On vaikeaa jaksaa aina olla asiallinen ja kärsivällinen potilaiden kanssa, jotka tuntuvat tahallaan tekevän hoitajien työstä raskaampaa.

Suurimman osan ajasta nautin harjoittelusta ja uusien asioiden oppimisesta sekä potilaiden kanssa olemisesta. Joskus vain tulee näitä päiviä. Tästäkin oppii, uskoisin. Mitä, sitä en ole vielä saanut selville, mutta jatkan yrittämistä. Ja onhan kaikenlaista mukavaakin tapahtunut, kuten pääsy elvytyskoulutukseen, jossa opin käyttämään defibrillaattoria ja ambua.

Elämä voittaa vähitellen...

Gastroskopia

Tänään pääsin seuraamaan gastroskopiaa, eli ruokatorven, mahalaukun ja pohjukaissuolen tähystystä, kun yksi osaston potilaista meni kyseiseen toimenpiteeseen. Oli muuten hurjaa katsottavaa, kun tähystin meni nieluun ja ruudulla näkyi tähystimessä olevan kameran kuvaa ensin suusta, sitten ruokatorvesta, sitten mahalaukusta... Ikinä en ole nähnyt kuvia elävän ihmisen sisältä, eli kokemuksena aivan loistava.

Saavutin myös yhden tavoitteistani tänään, kun pääsin ensin ohjaajan kanssa suihkuttamaan potilasta ja sitten omin avuin toista - tuli tunne, että opin ja osasin taas jotakin uutta. Vielä jos pääsisi nenä-mahaletkun laittoa seuraamaan niin olisin tyytyväinen - katetrointi on jo nähty, vaikkakin siinäkin olisi mukava päästä avustamaan. Harjoitteluosastollani katetrit ja nenä-mahaletkut ovat kuitenkin melko harvinaisia, eli saas nähdä miten käy.

Ja tulihan sitä muutakin tehtyä, on pesty tekohampaita ja laitettu papiljotteja, kaiken muun ohella. Ai niin, happiviikset sain laittaa potilaalle, ja jälleen kerran mittailla verenpaineita. Opettajan kanssa käyty aloituskeskustelu veikin sitten loput iltapäivästä.

Vähitellen alkaa tuntua siltä kuin pystyisin keskittymään muuhunkin kuin vain yhteen asiaan kerrallaan, tunnen jo suurimman osan potilaista melko hyvin ja osaan nähdä hieman paremmin heidän kokonaistilanteensa. Olen myös paljon omatoimisempi ja itsevarmempi vähän kaiken suhteen, eli edistystä on tapahtunut - nollapisteestä ainakin muutama askel ylöspäin. Vielä en ole päässyt pistämään insuliinia, eli se on listalla, vaikkakin napapiikin sain laittaa jo viime viikolla.

Hihhei, aamuvuoroon huomenna...

Furesis, Marevan, Imovane

Eilen pääsin jakamaan lääkkeitä, lääkekaapista lääketarjottimelle. Ohjaajani näytti ensin mistä erilaiset lääkkeet löytyvät, missä ovat erilaiset listat (mm. piikkilista, marevan-lista) ja kuinka potilaan lääkelistaa tulee lukea. Joillakin potilaista oli myös dosetti, josta osa lääkkeistä jaettiin, eli noin kymmenen potilaan lääkkeiden jakoon meni tovi. Se oli myös melkoisen stressaavaa, sillä en missään nimessä halunnut jakaa lääkkeitä väärin, mutta jatkuvasti tuli eteen lääkkeitä, joista en tiennyt mitään - onko tämä laastari? tabletti? suihke? nenätippa? Lääkelistoilla oli myös lääkkeitä, joita ei lääkekaapista löytynyt, eli jouduin etsimään korvaavia lääkkeitä Pharmacan avulla. No, ainakin osaan nyt sen.

Ohjaajani tarkisti tietysti jokaisen lääkekupin jaettuani lääkkeet ja oikein oli mennyt, eli iso jippii siitä. Edelleenkään en tosin tiedä mitä jakamani lääkkeet oikein ovat - mitä tarkoitusta varten, miten ne vaikuttavat - mutta harjoitteluun liittyvä lääkehoidon tehtävä selvittää sitä ehkä hieman, kunhan pääsen alulle.

Pääsin eilen myös tekemään vuodepesuja ensimmäistä kertaa koulun harjoitustunnin jälkeen sekä mitata verenpaineita ja pulsseja ja syöttää potilaita, vaipanvaihdon ohella. Kaiken kaikkiaan päivästä jäi hyvä mieli vaikka jalkoja vähän pakottikin kotiin päästessä.

Piikkiä pyllyyn

Hehhee, sain eilen pistää kaksi kertaa injektiota pakaralihakseen, siis kahdelle eri potilaalle. Ensin vedin lääkkeen ruiskuun (tosin ensimmäisellä kerralla väärällä neulalla, se olikin se pistoneula eikä vetoneula, hupsista), sitten naputtelin kuplat pois, vaihdoin neulan ja pistin... Meni itse asiassa oikein hyvin (omasta mielestäni), sain aspiroitua, neula ei irronnut kannasta eikä mitään muutakaan epätoivottua tapahtunut.

Muutoin iltavuoro oli vähän hiljaisempi, olin eri ihmisen ohjauksessa, joka ei siis ollut kumpikaan varsinaisista ohjaajistani, ja välillä oli vähän urpo olo kun en tiennyt seuratako hoitajaa ympäriinsä vaiko ei. Oli sen verran reipas täti nimittäin, etten kauheasti voinut missään auttaa kun huiskis vaan kaikki oli jo tehty.

No, sain sentään ottaa taas verenpaineita, pulsseja ja lämpöjä, sekä viedä mummuja vessaan ja vaihtaa vaippoja. Opin myös kuinka tekohampaat pestään ja sain puhua ruotsia papan kanssa, jonka puheesta en ymmärtänyt puoliakaan. No, toivotaan ettei mitään kauhean tärkeää mennyt ohi.

Viikonloppuna täytyisi alkaa valita omaa potilasta, josta teen harjoitteluun liittyvän tehtävän (kahdeksan sivua plus kansilehti ja sisällysluettelo!). En viitsi jättää yhtään myöhemmäksi tuota aloitusta kun se palautuspäivä on jo (kait?) 23.5. Ääh kun ei huvita yhtään.

Olen myös huomannut olevani kauhean tehtäväkeskeinen "hoitaja", vaikka ei tässä vaiheessa voi vielä oikein muuta kai olettaakaan. Keskityn siis yksittäisiin hoitotoimenpiteisiin (vaipanvaihto, istumaan auttaminen, injektio jne.), mutten osaa nähdä potilaiden kokonaistilannetta tai mitään muutakaan sellaista. Ehkä se kehittyy tässä koulun ja harjoitteluiden ja työkokemuksen myötä (ainakin toivottavasti), tai muuten olen loppuelämäni hoitaja, jolle "hoitotyön prosessimalli" jää pelkäksi sanahelinäksi.

Kuivitussaldo: 4

Eilinen iltavuoro oli ja meni. En ole pitkään aikaan ollut niin väsynyt kuin eilen illalla kello yhdeksän, kun sain vihdoin mennä vaihtamaan vaatteet ja lähteä kotiin. Osasyynä oli varmasti koko päivän jaloillaan olo, sitä kun ei ole tultu tehtyä sitten viime kesän.

Mitäköhän kaikkea sitä tuli eilen tehtyä? Jotenkin aika sumuista, mutta tiedän varmasti letkuttaneeni antibioottia, tehneeni uudelle potilaalle hoitosuunnitelman ihan itsekseni (jonka ohjaaja sitten hyväksyi), käyttäneeni mummua vessassa, syöttäneeni, vastaillut potilaskutsuihin (yleensä aina liian myöhään, eli joku hoitajista ehti aina vastata kansliasta sisäpuhelimella), siirtäneeni mummun istumasta makuulle, tuolista sänkyyn, sängystä tuolille, pistäneeni injektion ihon alle, kuivittaneeni (neljät vaipat), mitanneeni verenpaineita, pulsseja ja lämpöjä, jakaneeni lääkkeitä potilaille ja katselleeni euroviisuehdokkaiden melko karmeita esityksiä telkusta mummujen seurana. Sain myös seurata kanyylin laittoa ja viedä potilaalle vessatuolin, sekä vesilasin.

Jotenkin tuntuu, että tuota kaikkea ei oikein ehdi prosessoida ennen kuin seuraava työvuoro jo alkaa. Tänään on vielä iltavuoro, sitten kaksi vapaapäivää ja viikonloppuna aamuvuorot. Ehkä tämän ensimmäisen viikon jälkeen palloilisin vähän vähemmän ja osaisin vähän enemmän. Hauskaa ainakin on ollut.

Miltäs nyt tuntuu?

Ensimmäinen päivä on pulkassa ja tällä opiskelijalla on aika mahtava fiilis. Kaiken sen pakollisen palloilun (missä mun pitää olla? minne mun ohjaaja meni? ai mitä mun pitää tehdä?) välissä sain itse asiassa tehdä yllättävän paljon, tietysti ohjaajan kanssa (joka on onneksi tosi tosi kiva). Ilmoitin kyllä tavoitteekseni tehdä, nähdä ja oppia mahdollisimman paljon jakson aikana, kun ohjaaja kysyi mitä tavoitteita minulla harjoittelulle oli. Tai ehkä sain tehdä paljon senkin takia, että tungin itseni joka paikkaan, missä tapahtui.

Sain siis pedata pari sänkyä (jee!), vilkaista potilaan haavaa, siirtää virtsanäytteen vakuumiputkiloon (shuih se vaan meni sinne painovoiman vastaisesti), antaa peräpuikon eli supon, laittaa fentanyylilaastarin (kipulääke), kirjata, syöttää potilaan ja parhaana kaikista, imeä! Meillähän oli siis se imemisen työpaja juuri tässä keväällä, ja nyt sain kokeilla taitoja käytännössä. Ohjaaja avusti ja neuvoi, mutta minä imin... Vähänkös tuli retosteluolo sen jälkeen :). Pääsin myös osallistumaan osaston henkilökunnalle pidettyyn haavanhoitokoulutukseen, mistä tämä opiskelija oli melkoisen innoissaan.

Ai niin, ja ne Crocsitkin on nyt ajettu sisään ihan oikealla osastolla. Hyvät olivat jalassa, mutta tänäänhän olikin vasta kuuden tunnin päivä.

Huomenna iltavuoroon oppimaan lisää. Innosta pinkeenä vai miten se meni.

Alkujännitystä

Tänään se alkaa, se työharjoittelu.

Iiik.

Nimineula on pöydällä, työkengät kassissa. Harjoittelun paperit kansiossa. Eväät tekemättä.

Iiik.

Noh, raportoin ensimmäisestä päivästä kunhan pääsen kotiin asti. Siihen saakka peukut pystyssä ja kieli keskellä suuta...

Hetken hengähdys

Perjantainen englannin tentti meni erinomaisesti huolimatta siitä, etten lukenut lainkaan. Saimme myös parini kanssa englannin haastattelutehtävästä vitosen eli enkun arvosanana viitonen alkaa näyttää melkoisen varmalta, mikä on tietysti aika mukava päätös kevään tenteille. Tentti oli kokonaan englanniksi, eli ei mitään englanti-suomi käännöksiä, vaan esim. sanaselitykset olivat kaikki englanniksi. Throat on muuten yllättävän vaikea selittää millään kielellä. Joku oli sitten laittanut vain, että se voi tulla kipeäksi kylmässä. No voihan se.

Vietän lomaviikon Helsingissä, eli pidän pientä taukoa myös bloginpidosta. Vaan ei huolta, kunhan harjoittelu alkaa niin varmasti alkaa näppäimistökin taas sauhuta.

Hyvää Vappua kaikille!

Harjoitteluinfoa, ja vähän tenttiäkin

Eli tänään oli tämän kevään toiseksi viimeinen tentti (tai niinhän minä luulin, siitä lisää kohta), hoitotyön perusteet 2. Tentissä oli jälleen kerran aikamoisen monta monivalintakysymystä (mitä on kohortointi, mitä tarvitaan hemoglobiinin mittauksessa, mikä on tähkäsidos jne.) ja sitten essee sairaanhoitajan aseptisesta toiminnasta hoitotyössä. Kaiken kaikkiaan tentti meni (omasta mielestäni) oikein mukavasti, mitä nyt muutama monivalinta ehkä päin honkia ja olisihan siihen esseeseenkin voinut vähän enemmän kirjoittaa.

No, sitten oli se harjoitteluinfo, ja sain vähän yllättäen ihan oikeasti hyödyllistä tietoa. Kuten mihin aikaan ja missä minun on tarkoitus 5.5. maanantaina olla, ja mitä tehtäviä harjoitteluun liittyen tehdään ja miten. Joudumme tekemään jostakin hoitamastamme potilaasta hoitosuunnitelman rakenteisen kirjaamisen mallin mukaisesti, jonka lisäksi meillä on lääkehoidon tehtävä - kahden potilaan lääkitys, niiden vaikutukset, yhteis- ja haittavaikutukset, mitä huomioitava yms. yms. Tämän päälle täytyy pitää päiväkirjaa harjoittelusta ja koostaa siitä sitten yhden sivun mittainen tiivistelmä, jonka saamme liittää portfolioomme. Hurraa.

No, laskeskelin tässä aikaisemmin näitä tämän kevään opintopisteitä ja kysyin asiasta opintokokonaisuusvastaavalta, jonka kanssa tulimme siihen lopputulokseen, että saan tosiaan vain sen 59 opintopistettä kokoon ennen kesäkuun alkua. Syy ei ole kylläkään minussa, vaan koulussa - kahden opintopisteen arvoinen opinnäytetyön kurssi peruuntui (ja tästä ei siis informoitu opiskelijoita) ja harjoitteluista saakin yhteensä vain 9 opintopistettä, ei siis 10 kuten opiskelijan oppaassa lukee. Onneksi olen ollut kesätöiden saannista asti neuroottisen tarkka opintopisteiden suhteen, eli huomasin tämän ajoissa ja sain sovittua yhden opintopisteen arvoisen kirjatentin toukokuun puoliväliin. Nyt siis kaikkien harjoittelun tehtävien lomassa pitää vielä lukea kirja omahoitajuudesta ja tenttiä se, eli voi kyynel. Ärsyttää, koska vika ei ollut minussa, mutta jouduin silti itse setvimään ja sopimaan kaiken. Kuinkakohan moni muu on tajunnut, että sitä 60 opintopistettä on turha tältä keväältä odottaa?

Huomenna enkun tentti, and I just don't have the energy for studying. Too bad. So sad. Eiköhän näillä mennä ihan liput liehuen läpi.

Lääkehoidon tentti

Sekin oli eilen. Ensin piti selittää sanoja (mm. geneerinen nimi, kumulaatio, interaktio, resolibletti, s.c...), sitten kertoa lääkepakkauksen kuvan perusteella, mitä tietoa pakkauksesta löytyy. Kolmas kysymys meni suunnilleen: Asiakkaallasi on jatkuva suun kautta menevä lääkitys, jonka tehokkuutta hän epäilee. Miten selvität asiakkaallesi lääkityksen hyödyt ja haitat, sekä selvität hänen hoitomyöntyvyytensä?

Sitten tuli kysymys lääkkeiden yleisistä haittavaikutuksista ja niiden seurannasta ja viimeisenä lääkkeiden mainonnan ja markkinoinnin säännöistä. Yllättävän moni totesi tentin jälkeen, että oli jättänyt juuri sen osuuden kirjasta lukematta "kun ei se (opettaja) kuitenkaan siitä kysy mitään." No, kysyipähän vaan. En kyllä minäkään muistanut kovinkaan montaa asiaa liittyen lääkkeiden mainontaan, mutta kyllä tuo tentti silti läpi menee.

Huomenna on hoitotyön perusteiden tentti ja perjantaina vielä englannin koe. Siihen en taida edes lukea. Akku on tässä vaiheessa vuotta jo aika tyhjä.

George, ja paljon muuta ei tarvitakaan

Katsoimme perjantain englannintunnilla Teho-osastoa, vieläpä viidennen tuotantokauden jaksoa, jossa seikkaili ah iki-ihana George Clooney. En ole katsonut kyseistä sarjaa pitkään aikaan, enkä ole tainnut koskaan aikaisemmin nähdä jaksoa, jossa George vielä olisi, eli tuntia voitaisiin kutsua ihan mukavaksi.

Tarkoituksena oli tietysti katsoa jaksoa kuullun- ja luetunymmärtämisen kannalta (englanninkieliset tekstitykset) ja saimme myös listan kysymyksiä, joihin piti jakson perusteella vastata, eli ei se pelkkää hupia ollut.

Huomenna on jälleen luvassa pelkät englannintunnit. Tympii tämä lukujärjestyspolitiikka: jostakin kumman syystä esimerkiksi sairaanhoitajilla ei voi olla samanaikaisesti jotakin muuta kun terveydenhoitajilla on vaikkapa englannintunti - tästä seuraa, että huomenna sairaanhoitajilla on vapaapäivä (mikä on sinällään oikein mukavaa, mutta seurauksena kurssien suorittamisessa kuluu todella pitkä aika lukujärjestysten salliessa vain yhden tai kaksi tuntia samaa ainetta samalle viikolle). Samoin se ärsyttää, että tunnit tuntuvat kasautuvan aina yhdelle ja samalle viikolle, josta seuraa tämän viikon kaltaisia kolmen päivän viikkoja ja ensi viikon kaltaisia tenttiputkia. Esimerkiksi lääkehoidon tentin olisi oikein hyvin voinut pitää jo tällä kuluneella viikolla, eihän meillä enää ole asiaan liittyviä luentoja, mutta ei kun ei.

No, valitus ohi. Kevät tulee kohinalla (ainakin lumet ovat sulaneet, suurimmaksi osaksi), mutta eilisen kaltaiset plus kolmen asteen päivät viilentävät hieman kesän odotusta. Ainakin kadut on saatu puhdistettua hiekasta, eli pyöräilystä on tullut entistä mukavampaa, ja aurinko on alkanut ihan oikeasti myös lämmittää. Positiivisuutta pitää välillä kaivaa joka kiven alta.

Todellisuudella on iso lapio...

... ja se tykkää lyödä sillä. Kovaa. Niin kuin tänään.

Jostain syystä en ole ihan sisäistänyt sitä, että kolmen viikon päästä meillä alkaa harjoittelu. Siis ihan oikea harjoittelu. Terveyskeskuksen vuodeosastolla. Jossa hoidetaan oikeita ihmisiä. Siis minun pitäisi hoitaa (tietysti valvotusti ja ohjatusti) oikeita ihmisiä.

No, tänään sitten kolahti ja tajusin tuon ihan tosissani. Olipa kumma tunne. Eihän tässä enää ole kuin tämän viikon perjantain enkun tunnit (huominen ja torstai vapaata), ensi viikon tenttiputki, sitten vapaa vappuviikko ja sitten... gulps, se harjoittelu.

En tiedä mistä päästä tk:ta mennään sisälle kun mennään vuodeosastolle. En tiedä missä vaatteet vaihdetaan, tai moneltako osastolle on tarkoitus ilmestyä. En edes tiedä missä oma harjoitteluosastoni oikein on. Harjoitteluinfon olisi parempi olla kattava. Siis ihan oikeasti. Nyt ei riitä enää sellaiset ylimalkaisuudet kuin että muistakaa vaitiolovelvollisuus tai peskää kädet. Nyt tarvitaan yksityiskohtia ja kellonaikoja. Nih.

Tajusin myös, että on todella hilkulla saanko kuusikymmentä opintopistettä kasaan. Opintosuoritusrekisterissä on nyt 39 pistettä. Sinne on tarkoitus tulla lähiaikoina anatomian (5 op), englannin (2 op), kotihoitoprojektin (3? op), nelosopintokokonaisuuden (4? op) ja harjoittelun (6 op) pisteet. Eli siis yhteensä... 20 pistettä. Se tekee 59 opintopistettä. Kuitenkin rekisterissä näkyy sellaisia yhden opintopisteen kursseja kuten infektioiden torjunta 3 ja hoitotiede 3 joista voisin kuvitella saavani myös opintopisteet vielä tänä keväänä - en vain tiedä varmasti. Johtopäätös: opettajat saavat varautua sähköpostipommitukseen, jossa koetan ottaa asiasta selvää.

Ja se sidonnan työpaja, nyt on sekin sitten tehty. Opimme käsikirurgisen sidoksen, hassun sormen tukisidoksen vielä hassumman metallisen pujottimen avulla, amputaatiotyngän sidoksen, M-sidoksen (kirjoitetaankohan se noin?), jalan anatomisen sidonnan, spiraalisidonnan ja tähkäsidonnan. Ai niin, kokeilimme myös pään sitomista hauskan putkiharson avulla. Kaiken kaikkiaan oikein antoisa työpaja, joka tarjosi taas oikeita käytännön kädentaitoja, joihin olen eniten hurahtanut. Onhan se hoitotiedekin ihan, no, ok, mutta tässä vaiheessa tuntuu hieman... turhalta. Meillähän alkaa kohta se harjoittelu!

Kahden tunnin päivä

Viikko alkoi lupaavan löysästi kahden tunnin päivällä, eli englannin kaksoistunnilla. Kävimme läpi terveyshaastattelun tai health interviewn sanastoa, eli muun muassa suonikohjuja (vericose veins), kouristuksia (convulsions) ja sydämen sivuääniä (heart murmur). Huomisella tunnilla pääsemme ilmeisesti tekemään toisillemme terveystarkastusta, tietysti in english, ja ensi viikolla pidämme yhteisen tunnin englanninkielisen public health nursing -ryhmän kanssa, joita meidän on ilmeisesti tarkoitus haastatella, jälleen kerran in english.

Pakko myöntää, onhan englannin oppiminen tällä tavoin paljon mukavampaa kuin vaikkapa vain kielioppia ja sanastoa tankkaamalla, mutta joskus tunnit tuntuvat vain niin... turhilta. Minähän puhun englantia kotona, hyvänen aika, ja vielä joka päivä, joten tällainen "suullisen kielitaidon aktivoiminen" ei kauheasti motivoi.

Huomenna on luvassa myös sitomisen työpaja, eli pervertikoille tiedoksi, kyseessä ei ole mikään sadomasokistin unelma vaan venähtäneiden ja muuten vaan laiskanlöysien ja kivuliaiden raajojen tukeminen, ööh, sidoksin. Kuten huomaatte, en ole vielä varsinaisesti ollut työpajassa, joten en tiedä mitä helmuttia oikein selitän, mutta huomenna kaikki varmaankin taas selkiintyy ja opimme vaihteeksi jotakin hyödyllistä.

Viikonloppu meni katsellessa lumisadetta, täällä Pohojanmaalla kun satoi lunta koko sunnuntaipäivän sekä sunnuntain ja maanantain välisen yön - toisin sanoen tänä aamuna maata peitti viisisenttinen lumikerros. En aio vielä järkyttyä ja lupaan edelleen uskoa kevään tuloon, mutta olen ikionnessani tietäessäni tulevani viettämään kesän Helsingissä, tuossa eteläisten alueiden metropolissa.

Väsyttääkö hei ihan vaan vähän.

Hyi haavaa

Eilen oli haavanhoidon työpaja. Pääsimme läiskimään kumisia tekohaavoja toisiimme, jotka vähän matkan päästä tai sivusilmällä vilkaistuna olivat todella rujon näköisiä, ja sitten hoitamaan niitä. Huuhtelu, kuivaus, puhdistus (haavakauhalla ja papukaijapinseteillä), reunojen rasvaus ja taitosten laitto - tadaa, rouva Leskisen haava on puhdas! Kaipa työpajasta jotakin oppi, mutta opetusvideo haavanhoidosta oli yksinkertaisesti rasittava - kertoja puhui hi-taas-ti ja muistutti kaksitoista kertaa, että haavanhoidossa käytetään la-tek-sit-to-mia suojahanskoja.

Meillä oli eilen myös luento sähköiseen kirjaamiseen tulevista toiminto- ja tarveluokituksista, sekä Oulu-hoitoisuusluokituksista. Saimme "paperipotilaat" joiden sairauskertomuksien perusteella piti valita luokituksista sen potilaan hoidolle oikeat, esim. tarveluokka B.2.7 virtsaamisvaikeus ja siihen toimintoluokka B.2.3 kertakatetroinnin toteuttaminen. Kuulostaa ehkä kummalliselta, mutta se oli oikeasti hauskaa.

Koululle oli myös tullut vierasluennoitsija Intiasta, joka kertoi, no, Intiasta. Luento muistutti vähän matkailumainosta, vaikka luennoitsija puhui myös lapsi- ja äitikuolleisuudesta ja köyhyydestä. Melkein vuoden kyseisessä maassa asuttuani en oikein saanut luennosta paljoakaan uutta irti.

Tänään vain pari tuntia englantia ja sitten pääsee viikonlopun viettoon (joka toisin sanoen kuluu tutoriaalivastauksen raapimisessa kasaan). Pian onkin jo vappuviikko ja sitten... gulps, harjoittelu.

Ilmassa imeskelyn makua

Eilen oli tämän kevään viimeisen tutoriaali-istunnon aloitus, jonka aiheena oli potilaan kuolema. Rakas, kuviteltu herra Moilanen, joka on seikkaillut tutoriaaliherätteissä, kuoli nyt vihdoin ja saamme etsiä tämän viikon tietoa potilaan kuolemaan liittyen. Ajatuksena on siis ottaa selvää muun muassa käytännön järjestelyistä osastolla potilaan kuollessa sekä omaisten kohtaamisesta.

Eilen oli myös työpaja, jonka aiheena oli eristyspotilaan hoito, hapenanto, imeminen ja tehostettu suunhoito. Isolta kuulostavassa paketissa harjoittelimme eristyspotilaan hoidossa tarvittavien suojavaatteiden pukemista, potilaan hapettamista happiviiksillä ja -maskilla ja liman imemistä imukatetrilla sekä trakeostomiasta, suusta että nenästä. Saimme tietoa myös potilaan suunhoidosta, esimerkiksi tekohampaiden pesemisestä.

Olo on ollut tympeä koko vaitiolovelvollisuus-jutusta lähtien. Koulu ei huvita vaan ottaa enemmänkin päästä, ja mielessä on vakavasti kangastellut siirron hakeminen. Ehkä ainoana valonpilkahduksena on tällä viikolla tullut tieto siitä, että vaihtohakemuksemme Australiaan on koulun puolesta hyväksytty ja nyt odottelemme vastausta Australian päästä. Vähänkös olisi mahtavaa lähteä, vaikkakin vasta ensi vuonna.

Vettä, lunta, rakeita

Kaikkea on satanut taivaalta tänään. Paras osuus oli nuo rakeet, tuntui nimittäin tosi häijyltä pyöräillä vastatuuleen kun pieniä neuloja sataa naamaan. Onneksi ilma on plussan puolella niin lumisotku ei jää maahan, mutta eilisen upean kevätpäivän jälkeen maanantai on tuntunut erityisen ankealta.

Englannintunnilla käsittelimme umpilisäkkeen tulehtumista ja sen hoitoa. If untreated, appendicitis may be fatal due to the possible rupturing of the appendix and the infection following this. Eli nyt tiedetään sekin. Tosin olo on vähän sellainen, että opin noilla enkuntunneilla enemmän itse umpilisäkkeestä kuin englannista, mikä ei kylläkään ole opettajan vika. Oma sanavarasto on vaan ilmeisesti kehittynyt sen verran laajaksi, että uusia sanoja tulee vastaan harmittavan harvoin. No opin minä yhden tänään: gangrene eli necrosis eli kuolio.

Tänään oli myös viimeinen kotihoitoprojektin asiakaskäynti. Olo on vähän haikea, ei sen takia, että haluaisin hirveästi jatkaa projektia, vaan siksi, että tiedän kuinka paljon apua käynneistämme on asiakkaallemme ollut. Noh, ehkä sinne voi piipahtaa kahville ihan muuten vaan joku kaunis päivä.

Tästä vaitiolovelvollisuussotkusta sen verran, että tapaaminen yksikönjohtajan ja muutaman muun opettajan kanssa on sovittu keskiviikoksi. Olen ollut yhteydessä opiskelijakuntaan ja pyytänyt myös heidän edustajaansa paikalle, eli soitellen sotaan vai miten se nyt menikään. Lippu korkealle, lusikat nurkkaan, lampaat laitumelle ja kevättä kohti rinta rottingilla - eihän tässä ole kouluakaan jäljellä kuin muutama viikko ennen harjoittelua. Ja ainahan sitä voi anoa siirtoa, jos nämä ympyrät alkavat liiaksi ahdistaa.

Vainajia ja näytteenottoa

Olipa taas päivä.

Aloitimme aamulla vainajan laiton työpajalla (nykyään siis taitopajalla, pahus kun unohtuu koko ajan), jossa siis kävimme alusta loppuun vainajan pesemisen, pukemisen, leuan ja jalkojen sitomisen, silmien peittämisen ja jopa sen, kuinka päällyslakanaan voidaan taitella risti jos vainajan vakaumus antaa siihen myöten. Kun tätä oltiin harjoiteltu tarpeeksi katsoimme Ylen dokumentin Suomalainen kuolema, joka kertoo koko kuolinprosessista Suomessa, siis kuolemisesta hautaan tai uurnaan saakka. Elävimpänä (...no pun intended...) jäi mieleen korviaraastavat välimusiikit ja mustaan kaapuun pukeutunut viikatemies, joka kantoi kastelukannua.

Ruokatunnin jälkeen (kurpitsakeittoa ja näkkileipää) oli näytteenoton työpaja, jossa kävimme läpi nieluviljelyn (kaoin niin, että vedet tuli silmiin), verensokerin ja hemoglobiinin mittauksen (kaikki sormet laastarissa sen jäljiltä) sekä virtsa- ja ulostenäytteen oton. Ai niin ja yskökset myös. Meinasi lempilapsi unohtua.

Ja vielä viikon kohokohta, yksikönjohtajan pyyntö tulla keskustelemaan blogistani hänen kanssaan. Kävi ilmi sen kymmenen minuutin aikana ennen kuin kävelin ovesta ulos, että vaitiolovelvollisuus on erityisen tärkeää sosiaali- ja terveysalalla, mutta minulle ei koskaan selvinnyt milloin olin tätä mukamas rikkonut, eikä hän minulle kertonut. Ensi viikolla pidetäänkin asiasta kunnon palaveri, koska tämä on nyt niin kauhean vakavaa, kun olen kirjoitellut asioita, jotka, tuota noin, eivät riko vaitiolovelvollisuutta?

Ja muuten, yksikönjohtaja ei ole edes lukenut blogia läpi. Huokaus ja iso ämpäri viinaa.

Kesätöistä

En muista olenko kirjoittanut jo aikaisemmin kesätöistä (ja olen liian laiska alkaakseni tarkistaa asiaa), mutta ajattelin antaa tilannepäivityksen joka tapauksessa.

Kävin siis Helsingissä työhaastattelussa helmikuun lopussa ja jo haastattelun aikana minulle luvattiin töitä, kunhan vaaditut 60 opintopistettä tulevat täyteen kevään loppuun mennessä. Työpaikaksi varmistui yksi Helsingin kaupungin sairaaloista. Tiedän vain vähän osastosta jolla tulen työskentelemään, mutta ymmärsin potilaiden olevan suurimmaksi osaksi iäkkäitä, jotka tulevat osastolle jatkohoitoon ja kuntoutukseen. Yövuoroja en luultavasti joudu tekemään lainkaan, osastolla kun on vakiyököt, eli se oli hyvä uutinen. Kaiken kaikkiaan paikka kuulostaa mielenkiintoiselta (toisin sanoen siellä varmasti oppii paljon), vaikka mitä enemmän asiaa ajattelen sitä hermostuneempi olen. Toivotaan, että harjoittelun jälkeen olo olisi itsevarmempi. Ei se ainakaan voi epävarmemmaksi muuttua, eihän?

Tutoriaalin aiheena on tällä viikolla eristyspotilaan hoito. Löysin yllättäen muutamankin kirjan kirjastosta, jonka kanssa minulla ei useimmiten ole suurta onnea, sekä Turun yliopiston tutkimuksen sairaalainfektioiden torjunnasta. Vielä kun jaksaisi avata ne ja lukea...

Selvisi, että viikolle, joka on ennen vappua, on laitettu kolme tenttiä: hoitotyön perusteet, englanti ja lääkehoito. Englannista en ole niinkään huolissani (sphygmomanometer on hallussa), mutta tuo lääkehoito... Tenttikirjaa ei ole kirjastossa enää saatavilla, mutta onneksi kaveri lupasi sen lainaksi. Ilmeisesti tenttiin ei mitään erityisen vaikeaa ole tulossa, emmehän me ole lääkehoitoa käsitelleetkään vasta kun aika yleisellä tasolla.

Ja ne opintopisteet... Niitä odotellaan edelleen aika monesta kurssista. Kohta alkaa pelottaa saako niitä 60 kokoon ennen kesää. Teoriassa kyllä, mutta käytännön toteutus tökkii.

Tietotekniikkaa ja Astrid Thors

Eilen oli tietotekniikan koe. Kokeessa oli kolme tehtävää, yksi Wordilla ja kaksi Excelillä. Kaikenlaisia apukeinoja sai käyttää (internettiä, ohjelmien apuja jne.) kunhan tehtävät sai tehdyksi.

En ole ihan varma mitä hyötyä tällaisesta kokeesta on, ellei se sitten testaa tiedonhakutaitoja - itse en ainakaan ulkomuistista osannut tehdä automaattista sisällysluetteloa, mutta Wordin ohjeistahan se löytyi, ja Excel-tehtävässä käytettävistä laskukaavoista opettaja itse kirjoitti taululle yhden. Samapa tuo kai on, kunhan saa kokeen läpi ja kurssin suoritettua.

Tänään on pääkampuksella ministeri Astrid Thorsin luento maahanmuuttajista (in english), jonka jälkeen pääseekin viikonlopun viettoon. Ensi viikolla jälleen kerran kotihoitoa (vielä neljä kertaa...) ja englantia, jossa on päästy jo body partseihin asti. Vielä en ole oppinut mitään uutta, mutta kertaus on opintojen äiti, eikös vaan? Ja ensimmäinen työpajakin, vainajan laitto, häämöttää edessä ensi perjantaina...

Ja silti ei huvittaisi niinkun yhtään. Opiskelumotivaatio, minne menit?

Tyhmä pää(siäinen)

Kirjoitin joskus aikaisemmin tenttiputkesta kertoessani myös inhottavasta vammasta päässäni, joka pakottaa tavoittelemaan vitosia joka tentistä. Noh, nyt tuo vamma nosti taas päätään (hehheh) kun sain anatomian tentin takaisin arvosanoineen. Miten tyhmä voi olla ihminen, jos pettyy saatuaan arvosanaksi nelosen?

(Vastaus: oikein, oikein tyhmä)

Njoh, ehkä se siitä... Kaipa yksittäisiä arvosanoja tärkeämpää on se, että ylipäätään pääsee läpi ja kurssit suoritetuiksi - kukaan ei tule kyselemään anatomian tai ravitsemuksen arvosanojani sitten joskus tulevaisuuden työhaastatteluissa. Kuulopuheista päätellen hyvä kun edes kysyvät TEO:n laillistamistodistusta (vai mikä se nyt onkaan oikealta nimeltään).

Sain SPR:n ensiapukortin merkkinä suoritetusta ensiapu kakkosen kurssista ja maksetusta kuudesta eurosta. Hassua miten kivalta tuntui laittaa kortti lompakkoon. Ehkä se johtuu siitä, että kortti on jonkinlainen käsinkosketeltava todiste oppimisesta, opintopisteiden tulo Winhaan kun kestää niin naurettavan kauan.

Ai niin, selvisi myös että ensiavun opettaja (joka opettaa kaikenlaista muutakin) oli löytänyt tämän blogin. Pitäisiköhän sitä selata läpi vanhoja, koulua ruotivia tekstejä ja hävetä? En taida jaksaa :).

Ensi viikkojen lukkarit näyttävät inhottavan reikäisiltä. Muutama hassu tunti siellä täällä, välissä vapaita päiviä. Sitten yhtäkkiä edessä onkin täyteen pakattuja viikkoja. Lukujärjestykset tuntuvat olevan sellainen (ikuinen) murheenkryyni, etten jaksa edes murista enää. Useimpina päivinä en edes tiedä mitä tunteja on edessä, kunhan kävelen luokkaan. Suosittelen muillekin, säästää opiskelijaparan hermoja siunatun paljon.

Hyvää pääsiäistä kaikille!

Lisää otsikko napsauttamalla

Olenko yksin ajatellessani, että tietotekniikan tunnit olisi syksyllä voinut aloittaa Power Pointin käytöstä, ehkä sen "tämä on hiiri" -tunnin jälkeen? Power Pointia on nimittäin tullut koulussa käytettyä tässä yhden jos toisenkin kerran useamman ryhmätyön ja esitelmän tekoon, mutta kuitenkin vasta tänään sen käyttö varsinaisesti opetettiin meille.

Eihän PP:N käyttö vaikeaa ole ja senkin vähän oppii kokeilemalla, mutta silti... Koko syksy nimittäin käytiin läpi Wordia (oikeasti koko syksy, yhtään liioittelematta). Nyt keväällä on käyty läpi Exceliä ja tänään siis PP:tä. Ensi kerralla taitaakin sitten jo olla koe.

Pääsin läpi hoitotyön osaamisen tentistä, huikealla pistesaaliilla 7,75/10. Hassua kyllä, sain enemmän pisteitä esseevastauksesta, jonka heitin siis täysin hatusta, kuin monivalinnoista, joita varten olin hieman lukenutkin. Tutkimattomia ovat opettajien tiet, mutta hälläkö väliä kunhan pääsin läpi. Nyt on sitten lupa odottaa opintopisteitä viime opintokokonaisuudesta.

Saimme eilen parini kanssa valmiiksi anatomian kurssiin kuuluvan ruoansulatukseen liittyvän tehtävän, joka arvioidaan yhdessä kolmen kurssiin kuuluneen tentin kanssa. Kunhan se on tehty, Winhaan (opintopisterekisteriin) pamahtaa huikeat viisi pojoa lisää.

Huraa.

Huomenna on taas luvassa tutoriaalin aloitus- ja lopetusistunnot, eikä minua huvita pätkääkään. En nähnyt juuri lainkaan vaivaa viimekertaisen kysymyksen vastauksen eteen, enkä taida olla järin aktiivinen istunnossakaan. Sain muuten viime viikon haavoja koskevasta vastauksestani 14/15 pistettä :D.

Tällä viikolla muuten luvassa englantia, muutama luento monikulttuurisuudesta ja kuoleman kohtaamisesta sekä ensiapu kakkosen viimeiset tunnit. Siitäkin saa sitten yhden opintopisteen.

Huraa.

Onneksi en ole ainoa, jolla tuntuu koulu tökkivän. Yleinen ilmapiiri on aika väsynyttä ja motivoitumatonta, mistä sitten johtuukaan. Kaikki taitavat vain odotella sen toukokuun harjoittelun alkamista, että pääsisi lopultakin tekemään jotakin. Minä ainakin :).

Läpi meni.

Lääkelaskut nimittäin, ja vielä ekalla kerralla. Jiphii!

Ja pienenä tilastotietona todettakoon, että yli viidenkymmenen opiskelijan ryhmästä alle kaksikymmentä pääsi läpi.

Ei tästä sen enempää.

Aaaaarrgghhh

Miten käy, kun uuden tutoriaali-istunnon oppimiskysymyksenä on "Miten huomioin eri kulttuuritaustoista tulevat potilaat hoitotyössä?"?

Vastaus: Opiskelijalla menee hermo. Ja ottaa päästä :D.

Niin, tässä nyt sitten näkyy se monikulttuurisuus, jota vähän aikaa sitten vielä hämmentyneenä haeskelin. Herätteenä tutoriaaliin oli kahden englanninkielisestä koulutusohjelmasta tulevan afrikkalaisen opiskelijan pitämä lyhyt esittely heidän kotimaidensa (Nigeria ja Kenia) terveydenhuoltojärjestelmistä. Tämä osio oli vielä mielenkiintoinen, ei siinä mitään, mutta miksi miksi miksi on nähty tarpeelliseksi ympätä tämänkaltainen oppimistehtävä kevääseen? Tämäkin aihe oltaisiin voitu käsitellä jo viime syksynä, kaiken muun diipadaapan ohella.

Älkää käsittäkö väärin. Monikulttuurisuus on nykyaikaa. Se on tärkeä osa tämänpäivän hoitotyötä, MUTTA en koe saavani tämänviikkoisesta tehtävästä paljoakaan irti. Totta kai voin tutkia eri uskontokuntiin kuuluvien ihmisten tapoja ja niiden vaikutusta hoitotyöhön, MUTTA, jälleen kerran, siitä ei ole minulle vastaavaa hyötyä kuin esimerkiksi viimeviikkoisesta haavoihin liittyvästä tehtävästä.

Monikulttuurisuus ja ulkomaalaiset potilaat ovat kuitenkin sellainen asia, jossa voi ja täytyy käyttää omaa tervettä järkeä. Ja kysellä potilaalta onko jotakin, jota hänelle ei esimerkiksi saa tehdä (antaa verivalmisteita jne.). Tärkeintä olisi tajuta siinä tilanteessa, että näitä kysymyksiä tulisi esittää ja kunnioittaa sitten potilaan mielipidettä, uskontoa, vakaumusta tai ihan mitä vain.

Ai niin, muita vaihtoehtoja oppimiskysymykseksi, joihin törmäsin:

"Minkälainen on terveydenhuoltojärjestelmä eri kehitysmaissa?" (Haloo, tässä puhutaan nyt useista eri maista joita ei voi niputtaa yhteen, ja toiseksi, mitä käytännön hyötyä tämänkin tietämisestä ihan oikeasti olisi?)
"Miten hoitoon pääsy toteutuu kehitysmaissa?" (Kts. yllä)
"Mitä voisimme oppia veljiltämme ja siskoiltamme etelässä?" No ei sentään. Mutta oikeasti en olisi yllättynyt, jos joku olisi tuonkin heittänyt. Loppujen lopuksihan "meidän tulee ottaa selvää kehitysmaista ja niiden huonoista oloista, jotta voimme auttaa heitä." Ja me kaikki haluamme tietysti lähteä kehitysmaihin auttamaan. Mitä sekin nyt sitten tarkoittaa...

Tänään on lääkelaskutentti. Katsotaan monellako menee läpi.

Tapahtumaköyhä viikko

Tämä viikko on tosiaan ollut melkoisen ankea, johtuuko se sitten lomailusta vai mistä, en osaa sanoa. Eikä mitään ole kyllä oikein tapahtunutkaan, ensiapu kakkosen tunnit jatkuvat edelleen, vaikka niiden piti loppua edellisen opintokokonaisuuden mukana (opettajien sairaslomat = opiskelijan helvetti) eivätkä uudet työpajat ala vasta kuin kuun lopussa.

No, olihan meillä sentään iki-ihana hoitotyön osaamisen tentti, joka yllättäen perustui Hoitotyön osaaminen -kirjaan. Tentissä oli noin kaksikymmentä monivalintakysymystä liittyen mm. katetrointiin, injektioihin ja nenämahaletkuun, tyyliin minkälaisen katetrin valitset jos potilaallasi on suurentunut eturauhanen? (Vastaus: päästä kärjistetyn). Näistä kysymyksistä minulla ei ole valittamista.

Mutta siinä tentissä oli myös esseekysymys. "Valitse Hoitotyön osaaminen -kirjan koealueesta viisi sairaanhoitajan asiantuntijuuden kehittymiseen vaikuttavaa teemaa ja perustele miksi ne ovat juuri nyt sinulle tärkeitä?"

Siis mitä *%&¤!#%. Auditoriossa pystyi melkein kuulemaan sirkkojen sirityksen, kun porukka istui jähmettyneenä paperin yllä, tuijottaen kysymystä.

No, sain vastattua siihen jotakin kohtuullisen kunniakkaasti (tai näin toivotaan), mutta yleinen ilmapiiri tentin jälkeen oli kyllä aika huvittava. Ensimmäinen kysymys, jonka jokainen kysyi kaveriltaan oli: mitä sä laitoit siihen esseekysymykseen vastaukseksi? Johon vastaus suurimmalla osalla oli, että kunhan jotakin heitin hatusta...

Tentin maksimipistemäärä on 10, viisi pistettä monivalinnoista ja viisi esseestä. Kukaan ei tiedä monellako pisteellä pääsee läpi. Ilmassa on pientä paniikintuntua.

Uskon, että pääsen läpi, ellei opettaja sitten päätä olla aivan kohtuuton. Sitä odotellessa...

Monikulttuurisuus my ass

Tämän uuden opintokokonaisuuden nimi on monikulttuurisuus ja kansainvälinen hoitotyö tai jotakin sellaista, mutta olen hieman hämmentynyt lukiessani opintokokonaisuuden sisältöä. Siis yksitoista opintopistettä, joista yhdeksän on hoitotyön menetelmiä? Siis juuri näitä vainajan laittoja yms. Mahdammekohan me laittaa monikulttuurisia vainajia? Onko herra Moilanen korvattu Hussein Ihmabidilla? Harjoittelemmeko me burkhan pukemista Fatiman päälle?

Noh, kyllähän nuo englannintunnit alkavat ensi viikolla ja siinähän sitä monikulttuurisuutta sitten riittääkin. Lisäksi yksi tämän opintokokonaisuuden tutoriaaliherätteistä liittyy jotenkin aiheeseen. Mistä tulikin mieleeni, aloitimme eilen taas tutoriaali-istunnot ja herätteenä oli ah niin ihastuttava a4-paperi, jossa kauniissa väreissä komeili erilaisia haavoja.

Barf.

Kysymyksenä: Millainen on erilaisten haavojen hoitoprosessi? Vastauksen tulee painottua leikkaus-, paine-, amputaatio- ja avohaavoihin. Mielenkiintoista, mutta en suosittele ennen ruokatuntia.

OK IV

Eli opintokokonaisuus 4, joka alkaa ensi viikolla. Sain tämän opintokokonaisuuden työpajalistan, jonka mukaan pääsemme harjoittelemaan vainajan laittoa, haavahoitoa, sidontaa, eristyspotilaan hoitotyötä ja tutkimuksia ja näytteenottoa - siis hetkinen, mitä näytteitä meidän täytyy oikein ottaa? Verinäytteitä nyt ei ainakaan...

Sain myös töitä Helsingissä käydessäni, yhdestä kaupungin sairaaloista. Pe-lot-ta-vaa, mutta kivaa. Ihan hyvä, että harjoitellaan tuo vainajan laitto jo tässä vaiheessa. Heh heh.

Tiistaina siis johdantoluento, huomenna hierontaa ja kotihoitoprojektia. Kyllästyttää sekin jo. Eiköhän siitä ole jo kaikki hyöty saatu tähän mennessä irti, kun emme me mitään hoitotoimenpiteitä kuitenkaan asiakkaan luona tee? Viimeinen käynti on kuitenkin vasta viikolla 17, jos oikein muistan.

Voi tuskaa.

No niin herr... ääh, rouva Moilanen...

Tänään katetroitiin. Ensin sain avustaa opettajaa katetroimaan rouva Moilasen, jota luulimme herra Moilaseksi, kunnes totuus paljastui housujen laskemisen myötä (nukesta siis kyse...). Opettelimme siis kestokatetroinnin (pidempiaikainen, virtapussiin liitetty katetri) sekä kertakatetroinnin. Onneksi aikaa oli tarpeeksi että ehdimme harjoitella sekä miehen että naisen katetroimista, vaikkei niissä kauheasti eroa nyt olekaan - lukuunottamatta eturauhasen aiheuttamia hankaluuksia.

Ja se anatomian tentti. Vastasin kysymyksiin ihon rakenteesta ja sen tehtävistä sekä glukoosiaineenvaihdunnasta ja sen säätelystä. Kolmas kysymys koski hermostoa ja erityisesti kipuaistimuksen kulkua, mutta onneksi vain kahteen kysymykseen tarvitsi vastata.

Sain jopa hankittua Crocsit ja olenkin kulkenut ne jalassa siitä lähtien, kotona siis. Nyt olisi parempi saada kesätöitä, että saisin vihkiä nämä ihan oikeaan käyttöön.

Ulkona on upea kevätilma. Lumi sulaa ja aurinko paistaa täydeltä terältä. Taidetaan lähteä ruokakauppaan kävellen.

Liiiiiiikaaaaaa

Eilen oli pitkä päivä. Olin kotona vasta kuuden jälkeen ja niin väsynyt, etten meinannut saada leipää pureskeltua. Aina toisinaan näinkin, löllöviikkojen välissä.

Aamusta (onneksi vasta kymmeneltä) pääsimme esittämään opintokäyntien pohjalta valmisteltuja Power Point -esityksiä. Oma ryhmäni oli ilmeisen huonosti valmistautunut koko seminaariin, sillä yksikään meistä ei ollut muistanut katsoa esitystämme läpi sen jälkeen kun sen väänsimme, useita viikkoja aikaisemmin. Toisin sanoen emme muistaneet mitä olimme esitykseemme laittaneet.

Hups.

Noh, pikaisella (ja ei niin demokraattisella) päätöksellä yleisön eteen puhumaan valittiin minut ja oikeudenmukaisuuden nimissä raahasin sitten ryhmän toisen puheliaan jäsenen mukaani ja kylmiltämme siinä sitten sävelsimme jotakin, pikalukien tietokoneen näytöltä mitä olimme mihinkin diahan laittaneet. Ryhmän muiden jäsenien mukaan esitys meni mainiosti. Omasta mielestäni meistä näki kilometrien päähän, ettemme olleet valmistautuneet lainkaan :D. Muilla ryhmillä olikin sitten tukisanalistoista alkaen kaikki valmisteltuna. Huoh.

Nooo, sitten pääsimme harjoittelemaan infuusion, eli tippapussin, valmistelua ja letkuttamista, eli kuinka esimerkiksi lisätään fysiologiseen keittosuolaliuokseen kaliumkonsentraattia tai vastaavaa, kuinka nesteensiirtolaite (eli se tippaletku) "letkutetaan" eli täytetään infuusionesteellä ennen sen liittämistä potilaan kanyyliin. Opimme myös mikä on mandriini ja saimme pikakurssin tipanlaskijan käyttöön.

Sitten saimme mennä vaihtamaan työpajavaatteet takaisin omiin vaatteisiimme ennen yksilövastuisen hoitotyön luentoa. Asiaa omahoitajuudesta ja sen sellaisesta. Mielenkiintoista, ihan oikeasti.

Ja sitten vaihtamaan työpajavaatteet (toisin sanoen hoitajan valkoiset kuteet) takaisin päälle ja nenä-mahaletku-syöttöpumppu -työpajaan. Opimme siis laittamaan potilaalle nenä-mahaletkun, jota myös syöttöpumpuksi kutsutaan. Nimensä mukaisesti letku työnnetään mahalaukkuun sieraimen kautta. Syöttöpumppua käytetään esimerkiksi sellaisten potilaiden ruokinnassa, jotka eivät kykene nielemään ja ovat tämän vuoksi aliravittuja.

Tänään ei sitten muuta olekaan kuin lääkelaskujen pienryhmätunti. Aamupäivä kuluukin siksi anatomiaa kertaillessa. Hormonit, kuulo-, näkö- ja kipuaisti, iho ja lämmönsäätely. Huomenna vielä katetroinnin työpaja ja anatomian tentti, sitten saa lomailla (Helsinkiin!).

Huhhuh. Välillä ihmettelee, että tästä koulusta joku selviää hengissä.

S.c., i.m., i.c.

Nyt on sitäkin sitten kokeiltu, pistämistä nimittäin. Tänään oli siis vuorossa se kauan kauhulla odotettu injektiotyöpaja, eli harjoittelutunti. Tai oikeastaan kolme.

Ensin opimme kuinka ja minkälaisella neulalla lääke (tässä tapauksessa keittosuolaliuos) vedetään ruiskuun (helkutan isolla), sitten kuinka vetoneula vaihdetaan varsinaiseen pistoneulaan ja lopuksi kuinka pistetään ihonalaiskudokseen, lihakseen ja aivan ihon pinnan alle.

Pahin oli heti ensimmäisenä edessä - itsensä pistäminen mahaan. Napakalla otteella iho poimulle ja neljänkymmenenviiden asteen kulmassa neula sisään, männän veto taaksepäin (tarkistetaan ettei neula ole suonessa) ja sitten lääkkeen anto, hiiitaaasti. On muuten yllättävän vaikeaa vetää yhdellä kädellä ruiskun mäntää taaksepäin kun toisella täytyy jatkuvasti pitää ihoa poimulla. Eikä se neula saisi liikkua siellä sisällä.

No, kun tästä oli kunniakkaasti suoriuduttu (mahtava endorfiiniryöppy kun oli saanut itseään pistettyä :D), siirryimme pistämään kaveria olkavarteen, edelleen ihonalaiskudokseen eli iho poimulle ja neula viistosti sisään. Edes kädet eivät kauheasti tärisseet, mutta kyllä se männän veto taaksepäin oli edelleen hankalaa.

Ja sitten se kaikista pahimman näköinen, eli lihakseen pistettävä injektio. Ei siinä muuten mitään, mutta se neula on aivan järkyttävän pitkä (eikä mikään ihan ihan ohutkaan). Yksi ryhmäläisistä sai pistää opettajaa reiteen ja me muut pistimme sitten toisiamme pakaraan. Siinä iho vedetään ensin toisella kädellä pinkeäksi ja sitten vaan neula suoraan alaspäin lihakseen. Ilmeisesti pistin kaveria aika mallikkaasti, sillä opettaja kysyi olenko mahdollisesti lähihoitaja :D.

Lopuksi saimme kokeilla ihoon pistämistä, eli intrakutaanista injektiota. Siinä todella lähelle ihon pintaa pistetään pieni määrä lääkettä niin, että ihoon nousee paukama. Ensimmäinen yritys meni minulla subcutikseen, eli liian syvälle, mutta toisella kertaa sain jo aikaan pinkeän palleron.

Mahtava fiilis. Antakaa lisää neuloja, mää haluun pistää!

Ihana päivä

Noin niin kuin sään puolesta. Muutoin viikonloppu on mennyt ensi perjantain anatomian tenttiin lukiessa. Se onkin sitten viimeinen tentti koko elimistö ja sen toiminta -kurssissa, joka on viiden opintopisteen arvoinen, eli piakkoin saisi taas opintorekisteriin suorituksiakin. Eilen sain ämpättyä päähäni ihon ja lämmönsäätelyn, tänään vuorossa ovat olleet hormonit. Vielä pitäisi jaksaa opetella tyroksiinin ja trijodityroniinin vaikutukset ja muodostustavat. Insuliini, glukagoni, adrenaliini, kortisoli ja kasvuhormoni ovat jo hyvässä muistissa, samoin kuin yleisperiaatteet hormonien toiminnasta ja niiden säätelystä (hypotalamus-aivolisäkejärjestelmä). Ensi viikolla täytyy tankata hermostoa ja aisteja, sekä kerrata, kerrata ja kerrata...

Ja sitten hiihtolomalle! Pääsin jo aika hyviin lomatunnelmiin tänä aamuna, kun yhtäkkinen oranssi auringonvalo hehkui suoraan keittiöön. Lunta tuli yöllä kummallisen paljon ja tänään taivas on sininen, lämpötila asteen pakkasen puolella... Pitäisi lähteä kävelylle.

Hyvää ystävänpäivää!

Ihan kaikille, tuntemattomillekin. Ja kukkia perään :).

Kummallista

Sain tekstiviestin tänä aamuna: "Pääsisitkö tekemään sairaslomasijaisuutta alkaen tänä iltana?". Kyseessä siis paikka, jonne olen hakenut kesätöihin ja jossa kävin vielä henk. koht. sanomassa käsipäivää. Paikan johtaja tietää minun opiskelleen vasta reilut puoli vuotta, mutta mitäs siitä, sairaslomasijaisuutta tekemään!

Kieltäydyin kohteliaasti, paristakin syystä. Ensinnäkin, en luota omaan osaamiseeni tarpeeksi. On eri asia harjoitella jotakin koulun työpajassa kuin oikeasti tehdä sitä elävälle ihmiselle muovisen herra Moilasen sijaan. Toisekseen, koulu pitää tällä hetkellä liiankin kiireisenä. Mistä sitä muka repii energiaa töissä käymiseen tenttien ja tehtävien ohella?

Sanoin, että katsotaan sitten uudestaan keväämmällä. Sitten kun tenttiputki on ohi. Sitten kun minulle on opetettu, kuinka katetroidaan, kuinka annetaan injektioita, kuinka laitetaan nenämahaletku. Tänään sentään jo opin käyttämään kuvan nosturin kaltaista nosturia potilassiirtojen apuna sekä ergonomista työtapaa.

Askel kerrallaan. Ensi viikolla sitten kaikki tuo edellä mainittu. Sitten maalis-huhtikuun puolella saatte kysellä uudestaan töihin. Ehkä tulen, ehkä en, mutta ainakin harkitsen edes hetken.

Töitä, töitä...

Tai ainakin työhaastatteluja. On se kummaa kun melkein heti työhakemuksen lähettämisen jälkeen kyseisestä potentiaalisesta työpaikasta soitellaan perään ja pyydetään haastatteluun. Mitäs sitten kun niitä haastatteluja on sovittu useammalle päivälle - pitääkö aina haastattelun päätteeksi sanoa, että jospa minä sitten otan yhteyttä piakkoin kun tiedän mitä teen ja minne meen... Vai tarjoavatkohan ne edes heti haastattelun päätteeksi töitä? Ehkä sitäkin tietoa joutuu sitten odottelemaan vielä viikkokaupalla. Murrauh ja sillai.

Yritin tänään käydä ostamassa itselleni Crocsit, mutta ylläri sentään kun olivat koot loppu. Haluaisin siis tällaiset turkoosit popot, mutta saan odotella niitä vielä ensi viikkoon. Lupasivat sentään soitella perään kun oikeaa kokoa taas löytyy.


Ja se latina, sekin on nyt (kunniakkaasti) ohi. Tänä viikonloppuna joudunkin sitten laskemaan lääkelaskuja (liuosten laimentaminen!) ja ehkäpä aloittelemaan anatomian tenttiin lukua. Tai sitten olla möllötän vaan ja katson elokuvia. Tuon Matrixin voisi taas pitkästä aikaa vilkaista läpi... Olisikohan mahdollista laimentaa samanaikaisesti antibiootteja ja ihailla nahka-asuisia miehiä?

Viimeistä viedään!

Tämän opintojakson viimeinen tutoriaali-istunto on tänään, eli toisin sanoen pääsemme purkamaan viime viikolla päätettyyn kysymykseen ähertämämme vastaukset. Käytän sanaa ähertää ihan tietoisesti, sillä itselläni ainakin oli suurehkoja vaikeuksia kirjoittaa vastaus, joka ihan oikeastikin vastaisi kysymykseen. Taisi kyllä silti käydä niin, että menin vähän asian vierestä - toisin sanoen kirjoitin kotiuttamisesta, potilaan ohjaamisesta sekä lääkehoidosta, mutta en silti ihan vastannut kysymykseen "Kuinka ohjaan kotiutuvaa potilasta lääkehoidon suhteen?".

Että voi kyynel.

Polvinivel on muuten art. genus, lonkka art. coxae (olihan se?) ja nilkka art. talocruralis (lisää kysymysmerkkejä...). Lääkelaskuissa on päästy infuusionopeuden laskemiseen ja seuraavaksi pääsemme opettelemaan liuosten laimentamista.

Tällaista se on (osittain):

Jos potilaalle pitää infusoida 200ml G 5%, kuinka kauan siinä kestää jo tiputusnopeus on
a) 50gtt/min
b) 170gtt/min
c) 90gtt/min

Sain kutsun koulun terveystarkastukseenkin. Mitäköhän koulu tekisi jos tässä vaiheessa huomattaisiin, että joku on kulkenut tähän asti pää kainalossa ja on täysin epäkelpo hoitajan hommiin? Annettaisiin erikeeperiä? Jeesus-teippiä?

5.3. täältä tullaan.

Lingua Franca

On tällä viikolla latina. Alavartalon luut ovat jo hallussa: os ilium, os sacrum, crista iliaca, spina iliaca anterior superior, os pubis, os ischii, collum femoris, trochanter major...

Ensimmäistä kertaa opiskelut tuntuvat raskaalta. Syytän tenttiputkea. Ei tällaista saisi olla. Miksi ensimmäiset puoli vuotta jahkaillaan ja jaaritellaan jos se sitten kostautuu tällä tavoin heti seuraavalla lukukaudella? Miksei osaa tämän kevään resurssiopetuksesta voitu pitää jo viime syksynä?

Pitäisi ajatella positiivisesti. Puolethan on jo ohi, mutta silti pahin tuntuu olevan vasta edessä. Vielä se kammoksuttu anatomian tentti (kuka tajuaa jotakin hermosolujen depolarisaatiosta ja repolarisaatiosta?), lääkelaskukoe (kaikki laskut 100% oikein tai ei pääse harjoitteluun toukokuussa), hoitotyön perusteiden tentti (johon luetaan koko iki-ihana Kassara et. kumppaneiden Hoitotyön osaaminen -kirja) sekä se tämän viikon latina. Eikö tätä olisi voitu suunnitella edes vähän paremmin?

Opiskelumotivaatio nollassa. Mutta eiköhän se taas tästä, päivä kerrallaan ja kevättä odotellessa.

Mustikkapiirakka

Ensimmäistä kertaa elämässäni tein munattoman mustikkapiirakan. Reseptin sain äidiltä (kiitos!), mutta korvasin pohjan munan maitorahkalla. Piirakka onnistui tosi tosi tosi hyvin ja pohjasta tuli kuohkea ja pehmeä. Kuvassa piirakka ennen kuin siitä katosi puolet parempiin suihin.

Ohi on, onneksi.

Se paljon puhuttu mikrobiologian tentti nimittäin. Kysymykset koskivat bakteerien ja virusten eroja rakenteessa ja lisääntymisessä sekä lääkehoidon tehoavuudessa (perustellen) ja mikrobien resistenssiä ja syitä resistenttien kantojen lisääntymiseen. Kolmannessa kysymyksessä piti yhdistää mikrobeja erilaisiin tauteihin, eli juuri sitä mihin olin kehittänyt muistisääntöjä. Hei hei kaikki rummut soikoon, taadiidadiidadaa... (Hei kaikki Disneyn Aladdin -fanit!)

Mielestäni on myös huomionarvoista, että olen saanut väännettyä tänä aamuna lähes valmiin oppimisvastauksen tutoriaalikysymykseemme "Miten ohjaan kotiutuvaa potilasta lääkehoidon suhteen?". Jos sama tahti jatkuu, olen kohtpuoliin opetellut jo alavartalon luut ja niveletkin latinaksi, niistä kun pidetään tentti ensi viikon perjantaina.

Mutta nyt voisin mennä lukemaan hesaria ja uusinta Sairaanhoitaja -lehteä (uskontokunnasta riippuen ties kenen lahjaa hoitoalan opiskelijoille) ja unohtaa hetkeksi sen, että anatomian tenttipäivä päätettiin eilen. Onhan meillä sentään viikko latinan luutentin ja anatomian tentin välissä... Ah, mikä ihana opintojakso! (En halua edes ajatella, että heti hiihtolomaviikon jälkeen on sekä lääkelaskujen että hoitotyön perusteiden tentit). Onneksi tämän kevään viimeinen opintojakso koostuu lähinnä tutoriaaleista, englannista sekä neljän viikon perushoidon harjoittelujaksosta terveyskeskuksen vuodeosastolla. Itse olen päätymässä osasto kolmoselle, jossa on pitkäaikaispotilaiden lisäksi myös muutama katkohoitopaikka. Ah ihanuutta... :D

Muistisääntöjä

Ajattelin tässä ihan hyvää hyvyyttäni jakaa muutaman muistisäännön, jotka kehitin tässä mikrobiologian tenttiin lukiessa. En sitten tiedä onko niistä kellekään mitään hyötyä, koska ne ovat toisinaan aika, ööh, omituisia.

Eli jos joku yrittää opetella eri tauteja aiheuttavien bakteerien, virusten ja alkueläinten nimiä, niin tässä vähän vinkkiä:

Hinkuyskä - Bordetella Pertussis (bakteeri, muistisääntö: bordellissa perätussia hingutaan)
Ripuli - monia, mutta yksi hankalimmista - Giardia Lamblia (alkueläin, ms: alkueläin eli lammas ripuloi)
Tippuri - Neisseria Gonorrhoae (bakteeri, ms: meisseliä gonottaa, tai koska nimenä myös gonokokki, niin, no, käyttäkää mielikuvitustanne...)
Keuhkoputkentulehdus ja keuhkokuume - Hemophilus, Streptococcus Pneumoniae, Mycoplasma Pneumoniae, Chlamydia Pneumoniae (bakteereita, ms: hemofiili streptokokki neuloi, mökäplasma neuvoi, klamydia jatkoi samaa rataa...)

Uskomatonta kyllä, muistan omat muistisääntöni ja niiden avulla erilaiset mikrobit. Ikävä kyllä mikrobiologian tentti siirrettiin perjantaiksi, eli huominenkin kuluu siis opiskellessa. Voihan parhana.

Päässä vamma.

Asennevamma. Sellainen, joka pakottaa aina tähtäämään joka tentissä siihen vitosen saantiin. Tai vähintäänkin nelosen. Ja sitten luetaan ja luetaan ja luetaan... Ja yleensä saadaan just se mitä lähdettiin hakemaankin, MUTTA...

...Siinä vaan asettaa itselleen niin älyttömät paineet ja stressin. Sitten kun jostain syystä ei sitä nelosta tai vitosta tulekaan (ei ole vielä päässyt käymään) niin voin kuvitella sitä itsensä henkisen ruoskimisen määrää :D.

Että miksi pitää olla tällainen torvi tässäkin asiassa. Kyllähän minä siihen tenttiin lukisin vaikkei siitä vitosta tarvitsisikaan saada. Mites se sananlasku menikään... "Itselleenhän se porsas vain vahinkoa tekee kun purtilonsa kaataa." Tosin en kyllä ikinä tajunnut sitä. Seilaako se porsas avomerellä? Onko tässä ideana se, että niin vaan se porsaskin itsensä hukutti, tyhmä kun oli?

Joku fiksumpi saisi tämän minulle selittää.

Tämä vuodatus siis siksi, kun se mikrobiologian tentti on huomenna. Tiesittekö muuten, että meissä jokaisessa asustaa noin kilon verran normaaliflooraa, joka on siis suurimmaksi osin bakteereja, plus jonkun verran sieniä ja alkueläimiä?

Minä en tiennyt. Kyllä vähän aluksi puistatti.

Ku ei oo aikaa...

Ja siltä tosiaan on tuntunut nyt viimeiset pari viikkoa. Jos jokaiselle viikolle on luvassa tentti, PBL:n tiivistelmien ja ravitsemuksen analyysien, ja lääkelaskujen ja anatomian lisäksi, ei aikaa juuri jää niin mihinkään.

Eilen illalla luin sängyssä mikrobiologiaa. Opin, että prionit (proteinaceous infectious particle) ovat epätavallisiksi muuntuneita proteiineja, joilla on kyky muuntaa tavalliset prioniproteiinit patogeenisiksi. Ne aiheuttavat siis rakkulamuodostumia ja saostumia aivoissa -> hullun lehmän tauti, kuru, scrapea, yms.

Infektion vaiheita on 6: Tartunta: (suora kosketus, esim. limakalvojen kautta, epäsuora kosketus esim. pisaratartuntana, käsien kautta, tai eläimistä ja maaperästä), Tarttuminen elimistön pinnoille: bakteerien fimbriat ja limakerros edesauttavat, virukset tarttuvat tiettyjen solujen pintarakenteisiin. Elimistön pintojen läpi siirtyminen: kaikki mikrobit eivät tätä tee, mutta voivat aiheuttaa tautia esim. limakalvoilla, siirtymisessä auttaa bakteerien hajottavat entsyymit. Lisääntyminen elimistössä: mikrobeille suotuisat olosuhteet (pH, lämpötila, hapensaanti, ravinnonsaanti), mikrobit myös torjuvat elimistön puolustusmekanismeja limakerroksen, kapselin avulla, virukset voivat piiloutua isäntäsolun solukalvon kappaleeseen, jolla ne ympäröivät itsensä -> puolustustekijät eivät tunnista! Vahingon aiheuttaminen: bakteerien hajottavat entsyymit, erilaiset toksiinit, virukset valloittavat ja tuhoavat soluja sisältäpäin, elimistön omat puolustusreaktiot usein vahingollisia. Leviäminen elimistössä tai kudoksessa: imunesteen, veren, liman välityksellä, jotkut bakteerit liikkuvat myös itse aktiivisesti flagellojen avulla.

Aika hyvin, ulkomuistista se tuli. Vielä tosin pitäisi opetella yhtä hyvin normaalifloora, virukset, bakteerit, antibiootit, erilaiset resistenssit... Tuntuu, että pää hajoaa kohta. Tänään taas uusi tutoristunto, eli toisin sanoen saamme seuraavan oppimiskysymyksen, johon taas pitäisi alkaa hakea vastausta. Ku ei jaksais, ihan oikeesti.

Mitäs muuta eilen, kävimme kyselemässä vähän lisää Australiaan lähdöstä, kv-vastaava oli hyvinkin toiveikas vaihdon toteutumisen suhteen. Saimme ensi kevään kurssien tiedot, jotta voimme suorittaa niitä etukäteen jo tänä keväänä ja syksynä, ettemme sitten jää jälkeen muista. Kävin myös potentiaalisissa kesätyöpaikoissa, mutta ensimmäisestä paikasta kuulen vasta helmikuun lopussa, eli työt voi vähäksi aikaa unohtaa.

Ai niin, odotan innolla sitä, kun viime viikolta peruuntuneet tunnit (lääkelaskuja, ensiapua) ympätään johonkin jo valmiiksi pullistelevaan lukujärjestykseemme. Tai sitten päädymme kouluun vielä hiihtolomallakin (anteeksi, siis itsenäisen opiskelun viikolla)...