Hyvin pitkä kevät

Joku oli kommentoinut edellistä, tammikuussa (!) kirjoittamaani postausta ihmetellen oliko koulussa todella niin tylsää, ettei mitään kerrottavaa tule moneen kuukauteen. Lukijalle, joka kommentin lähetti, vastaus on ei. Tylsää ei ole ollut. Raskasta vain.

Tammikuun kirurgisen harjoittelun loputtua ja palattuamme kaipaamaamme kouluun näkyi ympärillä väsyneitä opiskelukavereita. Vaikka koulu tuntuikin taas lastenleikiltä osastotyön jälkeen, oli ainakin itselläni motivoituminen koulutyöhön vaikeaa ja luennoille raahautui kuin teuraalle. Uusi opintokokonaisuus, kirurginen hoitotyö, ei ihan jaksanut napata.

Tällä hetkellä ko. opintokokonaisuutta on kaksi viikkoa jäljellä ja takana on luentoja haavahoidosta, reumasta, päihdeongelmista, syövästä, kuolevasta potilaasta, naistentaudeista, urologisista sairauksista ja varmaan vielä vaikka mistä, mitä en kykene muistamaan. Työpajoissa olemme tehneet radiuslastan (kipsaaminen on kivaa!), opetelleet keskuslaskimokatetrin huoltoa ja rakon kestohuuhtelua sekä näytelleet kuolevaa potilasta, tämän omaisia ja hoitajia. Tutoriaaleissa olemme saaneet hakea tietoa päihdehuollon peruspalveluista, naistentautien seulontatutkimuksista, miesten virtsaamisongelmista ja niiden hoidosta, psyykkisestä tuesta vakavasti sairaan potilaan hoidossa sekä viimeisimpänä sääriluuavomurtuman hoidosta päivystyksessä. Lisäksi opinnäytetyöhön liittyvät analyysi- ja tutkimussuunnitelmakurssit sekä tilastotieteiden perusteet ovat menneet tässä muun ohella.

Tylsää siis ei ole ollut. Edelleen, vaikka valon määrä lisääntyy ja vihdoin alkaa olla toivoa keväästä, koulu väsyttää eikä ihan kauheasti jaksaisi panostaa mihinkään. Huomenna on edessä seminaari, jossa oma ryhmäni esittelee paikallisen reumayhdistyksen toimintaa. Huolestuttavaa on se, että emme ole vielä saaneet esitystä tehtyä. Hieman ehkä menee viime tippaan. Ai niin, ensi viikolla onkin sitten sekä haavahoidon seminaari että hoitotyön tentti (sekä opinnäytetyön aiheen esittely!), jonka jälkeen saan kirmata sisätautiharjoittelulaitumille Helsinkiin kokonaiseksi kahdeksaksi viikoksi. Sitten onkin jo kesä. Ja työt. Mutta kesä :)

Uusi vuosi, uudet kujeet

Joululoma loppui kuin loppuikin, vaikka venytinkin sitä parilla ylimääräisellä päivällä - se hyvä puoli harjoittelussa on, että kukaan ei välitä milloin osastolle ilmestyt, kunhan saat tunnit täyteen. Ja kunhan ilmoitat jollekulle aikeistasi :)

Niin, se harjoittelu. Siitä on nyt puolet onnellisesti ohi, paikkana siis kirurginen vuodeosasto jossa hoidetaan erilaisia, lähinnä ortopedisia potilaita. Osastolla pääsee tekemään ja näkemään paljon uusia ja mielenkiintoisia asioita, ohjaajat ovat mukavia ja yleinen ilmapiirikin on kohtuullisen miellyttävä, mutta silti ainakin tämä opiskelija tahtoisi jo takaisin koulunpenkille. Yleistä taisteluväsymystä on havaittavissa muillakin osastoilla, kahvitaukokeskusteluissa toistuvat lauseet "kun pääsis jo takasin kouluun", "ei jaksa enää" ja opiskelijakollegan vakuuttava "onneks tää on kohta jo ohi".

Tätä väsymystä on vaikea selittää, eikä siihen varmasti ole vain yhtä syytä. Ehkäpä pelkkä harjoittelu sinällään vielä menisi, mutta päälle lätkäistyt harjoittelun tehtävät imevät pelkällä olemassaolollaan opiskelijaparasta viimeisetkin mehut. Ja onhan se totta, että jos viettää kahdeksan viikkoa samalla osastolla niin loppuajasta opiskelija kyllä melkein muuntautuu ilmaiseksi työvoimaksi.

On ollut kyllä mukavaa saada enemmän harjoitusta ns. sairaanhoitajan hommista, eli antibioottien laimennuksesta, muutoinkin iv-lääkehoidon ja nesteytyksen toteutuksesta, lihakseen pistämisestä, kipupumppujen käytöstä, dreenien, ompeleiden ja hakasten poistamisesta, lääkkeiden jakamisesta sekä kirurgisen haavan hoidosta.

Kaksi viikkoa seisoo vaikka päällään, eli kyllä tästä loppuun asti selvitään. Hieman huolestuttavaa kyllä on se, että huomaan kieli pitkällä odottavani jo talvilomaa - vastahan joululoma loppui :D

Joulun odotusta

Blogin päivittämisen kanssa on ollut hiljaista viime aikoina, pahoitteluni siitä. Viimeiset kolme viikkoa ovat menneet perioperatiivisen hoitotyön harjoittelussa, eikä "työpäivän" jälkeen ole enää ollut puhtia jäljellä kirjoitella tänne. Lisäksi on vaikeaa kirjoittaa päivän tapahtumista heti niiden jälkeen ja seuraavana päivänä tapahtuu jo uutta - milloin sitä kaikkea ehtisi purkaa...?

Harjoittelua on nyt jäljellä kolme päivää, jonka jälkeen pääsen lähtemään kotiin joulun viettoon. Harjoittelun tehtävät on tehty ja palautusta vailla, syksyn viimeisen tentin tein perjantaina ja loppukeskusteluaika ohjaavan opettajan ja harjoittelun ohjaajan kanssa on sovittu keskiviikolle.

Harjoittelujakso on ollut vähintäänkin opettavainen - sain olla ensimmäisen viikon poliklinikan puolella, tutkimushoitajan mukana potilaille tehtävissä erilaisissa tutkimuksissa sekä lääkärien vastaanotoilla avustamassa. Toisen viikon olin toimenpiteissä, valmistelupuolella. Kanylointia olen saanut harjoitella melkoisen moneen kertaan, nyt se sujuu jo ensimmäisellä pistokerralla :D. (Kiitos kaikille niille potilaille, jotka antoivat kiltisti opiskelijan pistää siihen toiseenkin käteen kun ensimmäinen yritys ei ihan mennyt putkeen.)

Tämän viikon olinkin sitten leikkaussalissa, tekemässä steriilejä pöytiä, valvovana sairaanhoitajana, anestesiapuolella ja muuten vain tuijottelemassa leikkauksia silmät ammollaan. On se vaan jännää puuhaa.

Yhden päivän vietin välinehuoltokeskuksessa tekemässä instrumenttikoreja ja pakkailemassa instrumentteja, vähän niin kuin Joulupukin pajassa olisi ollut töissä. Nytpä sitten tunnistan mayon sakset, crilet ja mosquitot, anatomiset- ja lehtiatulat ja mitkä kaikki muut, sekä osaan käyttää saumauskonetta. Whoosh vaan!

Palaillaan joulun jälkeen, kun kirurginen harjoittelujakso alkaa. Yritän päivittää silloin useammin, edes kerran viikossa, jotta itsellekin jäisi selkeämpi kuva kaikesta siitä, mitä on tullut tehtyä (jaiks) ja opittua.

Hyvää joulua kaikille!

Tenttiä ja tuloksia

Pienen lomailun jälkeen paluu arkeen sujui yllättävän kivuttomasti, mitä ehkä auttoi muutamien tenttitulosten saaminen. Kirurgian tentistä onnistuin vetäisemään viitosen ja sisätaudeista nelosen, joten oli helppoa hymyillä loppupäivä huolimatta perioperatiivisen hoitotyön tentistä.

Tentti koostui kahdesta esseekysymyksestä (yhdistelmäanestesian osatekijät; niiden vaikutus toisiinsa ja potilaan tarkkailu sekä leikkauksenjälkeisen eritystoiminnan häiriöt ja niiden tarkkailu) sekä kahdesta lääkelaskusta, jotka pitää saada läpi ennen kirurgian harjoitteluun menoa. Onneksi sain lääkelaskujen tulokset jo heti tentin jälkeen joten tiedän saaneeni ne oikein, mutta esseevastauksista olen hieman epävarma - uskoisin päässeeni läpi, mutta arvosanaa en osaa edes arvailla. Ei sillä että se juuri nyt kauheasti mietityttäisi :).

Huomenaamulla menen tekemään sisätautien hoitotyön tenttiin kuuluvaa lääkelaskua, jota en siis tehnyt varsinaisena tenttipäivänä (kuten en koko tenttiäkään). Lisäksi luvassa on lisää opinnäytetyöhön liittyvää tutkimus- ja kehittämistyön perusteita sekä tämän opintokokonaisuuden viimeinen (!) tutoriaali-istunto. Jeit sille. Kovinkaan paljoa muuta ei tällä viikolla ole ja harjoittelu alkaa ensi maanantaina. Pitäisi varmaan tehdä jonkinlaista harjoittelun suunnitelmaa ja asettaa tavoitteita, mutta saas nyt nähdä mitä tässä saa aikaiseksi...

Kanylointi

Se on nyt ohi, laskimokanylointi siis. Muistona tämänpäiväisestä on pistojäljet molemmissa kämmenselissä, sillä osoittauduin ryhmän helpoimmaksi kanyloitavaksi - toisin sanoen minulta löytyivät isoimmat ja pulleimmat suonet :D.

Sain katsella monen ryhmäläisen työskentelyä ennen kuin itse pääsin tositoimiin, joten tekniikka oli joten kuten muistissa pääkopassa. Laita staassi, katsele ja hieman hiero suonia, puhdista valitsemasi paikka, avaa kanyylipakkaus, taita kanyylin siivekkeet auki, ota napakka ote ja poista neulan holkki. Sitten vain kädestä kiinni, pieni taivutus ja ihon venytys, neula lievässä kulmassa reippaasti ihon läpi suoneen (kanyylissa olevaan kammioon tulee verta kun ollaan suonessa), neulan veto hieman taaksepäin (muovikatetri jää suoneen) ja kanyylin työntö ihon ja suonen suuntaisesti suoneen. Sitten vain neulaosa kokonaan pois ja varmistetaan, että kanyyli tosiaan on suonessa, korkki kiinni ja poisto, siis harjoitustilanteessa. Oikeassa elämässä tippaletkun voisi nyt yhdistää kanyyliin ja teippailla sitten koko hässäkän mukavasti kiinni kämmenselkään.

Onnistumisen tunne oli melkoinen kun ensimmäisellä yrittämällä sain kanyylin paikoilleen, eivätkä edes kädet tärisseet. Saas nähdä miten käy oikeassa työelämässä, kun potilas saattaa pelätä, suonet voivat olla huonot ja tilanne muutenkin vielä jännittävämpi. Kuitenkin jonkinlainen varmuus siitä, että on ymmärtänyt asian ja että tekniikka on hallussa (ainakin teoriatasolla) antaa itseluottamusta.

Hoitopuku joutuu kyllä pesuun. Vähän roiski reisille :D

Rankka syksy

Viime keväänä opettajat varoittelivat meitä tästä toisen vuoden syksystä - kuinka paljon työtä, uutta asiaa ja tenttejä se pitäisi sisällään. En usko kovinkaan monen meistä arvanneen kuinka rankkaa tämä toden totta olisikaan, en minä ainakaan.

Edellinen opintokokonaisuus käsitteli siis sisätautipotilaan hoitotyötä ja nyt tämä äskettäin alkanut jakso kirurgisen potilaan hoitotyötä. Luennoilla puhutaan anestesiologiasta, perioperatiivisesta hoitotyöstä ja vähän mistään muusta, mutta motivoituminen on ollut vaikeaa. Luulin kirurgian olevan itselleni mielenkiintoista ja jännittävää (:D), mutta viime aikoina olen lähinnä taistellut itseni kanssa jaksaakseni edes raahautua kouluun - kannustimena 80% läsnäolopakko. Ei luennoissa itsessään mitään vikaa ole, mutta voimat ovat totaalisen loppu, eikä päähän tunnu enää mahtuvan lisää uutta tietoa.

Työpajat sentään ovat jaksaneet kiinnostaa, tähän mennessä olen päässyt tutustumaan anestesiakertomukseen ja sen täyttämiseen sekä steriilien leikkausvaatteiden pukemiseen ja steriilin alueen luomiseen, käsiventilaatioon, anestesiavalvontalaitteisiin ja intuboimisessa avustamiseen (sekä myöskin varsinaiseen intuboimiseen, vaikkei se varsinaisesti sairaanhoitajan toimeenkuvaan kuulukaan). Ensi viikolla on edessä ommelten ompelua ja poistoa sekä kanylointia, mikä hirvittää jonkin verran...

Jopa opinnäytetyön tekeminen on tavallaan aloitettu tutkimusmenetelmien peruskurssin merkeissä. Ensi keväänä pitäisi olla aihe päätettynä, vaikka siihen mennessä emme ole vielä lainkaan päässeet tutustumaan vaikkapa psykiatrian tai lastensairaanhoidon alueisiin - entäpä jos se onkin se oma juttu johon haluaisi opinnäytetyössä syventyä, mutta tämä ei selviä ennen kuin vasta kolmannen vuoden harjoitteluissa kun opinnäytetyö on jo puoliksi tehty?

No, kadonneen motivaation metsästys jatkuu kiivaana. Tämän viikkoisen tutoriaalin aihe, "Mitkä ovat anestesiasairaanhoitajan tehtävät leikkausprosessin aikana?", ei ainakaan asiaa auta. Eikä myöskään kliinisten tutkimusmenetelmien kotitehtävä, joka täytyy kirjoittaa käsin - ihan vain siksi, että opettaja on vakuuttunut meidän muuten kopioivan vastaukset suoraan netistä. Voi morjens.

Vielä yksi

Laskeskelin tänään, että olen selviytynyt jo kuudesta tentistä tänä syksynä. Määrä tuntuu käsittämättömältä, sillä elämme vasta lokakuuta. Perjantaina vuorossa lucky number seven eli hoitotyön tentti, johon pitäisi aloittaa lukeminen, ööh, nyt. Ennakkotietojen mukaan tentissä kysytään ainakin rytmeistä (siis EKG-tulkintaa) ja huhujen mukaan joukossa olisi myös lääkelaskuja, mikä kuulostaa hieman omituiselta sillä koko syksynä emme ole kyllä niitä laskeneet. Kaipa sitä kylmiltään aina muutamat sydänlääkkeet handlaa, vai mitä?

Sisätautien ja neurologian tentit olivat tiistaina. Pääsin vastaamaan kysymyksiin akuutin dialyysihoidon indikaatioista, sydämen johtoratajärjestelmästä ja ummetuksen syistä sekä neurologian osuudessa migreenistä, sen oireista ja hoidosta. Vaikka edellinen viikko olikin lomaa en todellakaan aloittanut lukemista vasta kuin muutama päivä ennen h-hetkeä; uskoisinpa sen olleen riittävästi.

Saimme tietää farmakologian kahden tentin tulokset, ja molemmista pamahti viitoset, eli jiphii! Kirurgian ja ravitsemuksen tenttien tulokset antavat vielä odottaa itseään, mutta ehkäpä ensi viikolla. Läpi olen päässyt, siitä olen melkoisen varma, mutta se varsinainen numero kiinnostaa :).

Tällä viikolla alkoi opintokokonaisuus kuusi, joka on siis kirurgisen potilaan hoitotyötä. Tutoriaalissa otamme selvää kirurgisen potilaan hoitoketjusta ja pääsimme myös nauttimaan kuuden tunnin luentoputkesta: potilaan ohjausta, perioperatiivista hoitotyötä, anestesiologiaa! Pakko myöntää, että suurin osa luennoista meni täysin ohi vaikka paikalla olinkin; tentteihin lukemisen aiheuttama univelka painaa aikalailla. Toivon mukaan tänään pääsisi inhimilliseen aikaan unten maille vaikka tosiaan siihen perjantainkin tenttiin pitäisi se lukeminen aloittaa... Kun ei vaan kykene.

Harjoittelu alkaa kuukauden päästä. Ei jaksa edes ajatella asiaa vielä.

Syvä huokaus

Farmakologian toinen tentti on ohi ja vieläpä melko mallikkaasti. Pääsin vastaamaan kysymyksiin diureeteista, antisideista, parasetamolista, aknen ja astman hoidosta, digitalismyrkytyksestä sekä diatsepaamin käytöstä epilepsian hoidossa. Ilmeisesti kaikki se pänttääminen auttoi, sillä keksin jokaiseen kysymykseen jotakin vastattavaa :).

Sain myös tehtyä tutoriaalivastaukseni ja palautettua sen kahdeksantoista minuuttia ennen deadlinea - toimin selvästi tehokkaasti paineen alla. Joku saattaisi väittää, että tiivistelmä on vähän vasemmalla kädellä tehty, mutta kerrankos sitä... Muutakin tekemistä kun löytyy.

Torstaina on kirurgian tentti johon aloitan nyt lukemisen. Stressitaso alkaa selvästi jo nousta, mutta viikonloppu ja syyslomaviikko häämöttävät edessä, eli eiköhän tämä tästä, toivon mukaan.

Tasaista aherrusta

Neurologian luennot alkoivat maanantaina. Tähän mennessä olemme käyneet läpi neurologian perusteita, perustutkimuksia, päänsärkyä ja epilepsiaa. Ensi viikolla on vuorossa aivoverenkiertohäiriöt, ms-tauti ja parkinsonin tauti. Luennoilla on ihanan rauhallista kaikkien kuunnellessa hiirenhiljaa. Jotakin hyötyä pieniäänisestä luennoitsijasta!

Sisätaudeissa olemme siirtyneet munuaissairauksien kimppuun, viimeisimpänä akuutti ja krooninen munuaisten vajaatoiminta. Tuleva tentti hirvittää enemmän ja enemmän jokaisen luennon jälkeen, kun opeteltavat asiat vain lisääntyvät lisääntymistään. Ehkä koe olisikin pelkkää monivalintaa? Toiveajattelua...

Työpajarintamalla tutustuimme insuliineihin, insuliinikyniin, insuliinipumppuihin ja hiilihydraattien sekä insuliinimäärien laskemiseen. Ei ehkä niin oleellista, mutta huomasin insuliinin haisevan ihan muovailusavelta, jota saa Tiimarista. Kummallista.

Tutoriaalin aiheena on tällä viikolla alaraajaverisuonisairaudet ja niiden hoito, mikä tarkoittaa perehtymistä muun muassa ASO-tautiin ja ties mihin muuhun. Samanaikaisesti pitäisi lukea farmakologian, kirurgian ja ravitsemuksen tentteihin, eli jos jollakulla olisi tarjolla ylimääräiset aivot niin ottaisin ne mielelläni vastaan... Nykyiset saattavat joutua liian kovalle koetukselle.

Pääsimme myös tutustumaan röntgenosastoon, jossa näimme MRI- ja TT-laitteita sekä gammakameran ja mitäköhän kaikkea muuta... Lisää laitteita ainakin :)

Huomenna ravitsemusta erikoisruokavalioiden tiimoilta, röntgen-luento sekä sisätauteja. Onneksi viikonloppu on lähellä.

Farmakologia osa 1, ohi

Farmakologian tentti siis oli ja meni, vihdoin ja viimein. Kysymykset olivat onneksi yllättävänkin lyhyitä ja helpohkoja. Tässä mitä muistan;

1. Anafylaktisen reaktion ensisijainen lääkehoito
2. Amiodaronin käyttö elvytyksessä
3. Sytostaattien haittavaikutukset
4. Miten kortikosteroidit vaikuttavat elimistössä, mainitse 2 sairautta joiden hoidossa niitä käytetään
5. Tetrasykliinien käyttöaiheet, vaikuttava aine, vasta-aiheet, muuta huomioitavaa, haittavaikutukset
6. Missä sairaudessa metformiinia käytetään, mihin vaikutus perustuu, vasta-aiheet, haittavaikutukset
7. Bentsodiatsepiinien 3 vaikutusta ja niiden käyttöaiheet

Kysymyksiä taisi olla vielä ainakin pari lisää, mutta eipä nyt tule enempää mieleen. Nyt saa hetken aikaa levähtää ennen ravitsemuksen, kirurgian ja farmakologian toisen tentin tuloa.

Wanted: tenttiinlukumotivaatio

Tälläkin hetkellä pöydällä odottaisi farmakologian kirja houkuttelevasti auki munuaisten vajaatoiminnassa käytettävien lääkkeiden kohdalta, mutta huomaan tekeväni kaikkea muuta kuin lukevani. No, ehkä pieni paussi tekee vain hyvää...

Eilen saimme harjoitella siis sairaalaelvytystä defibrillaattorin ja ambun kanssa. Pääsimme myös kokeilemaan intuboimista laryngoskoopin kanssa. Se oli hauskaa, vaikkakin ensimmäisellä kerralla Ilmo-intubaationuken hampaat hieman naksuivatkin laryngoskoopin paineen alla... Opettaja totesi rohkaisevasti, että siinä menivät potilaan hampaat. Auts.
Eli tuollaisella vehkeellä sinne nieluun kurkitaan:

Muutaman harjoituskerran jälkeen homma alkoi sujua, vaikkakin oikean ihmisen kanssa tämäkin asia saattaa tuntua hieman erilaiselta. Ja intubointi ei saisi kerrallaan kestää kuin kolmekymmentä sekuntia joten siitäkin voi ottaa pientä painetta.

Farmakologian kertausta: bentsodiatsepiinit ovat käytetyimpiä lääkkeitä ahdistuksen ja unihäiriöiden hoidossa... hoitoaika lyhyt, 2-4 viikkoa, jotta vältyttäisiin riippuvuuden syntymiseltä... lamaavat kouristuksia, joten käytetään myös epilepsian hoidossa... vakavissa häiriöissä käytetään neuroleptejä eli psykoosilääkkeitä... litiumia käytetään manian hoidossa... busbironia käytetään ahdistuneisuuden hoitoon, vaikuttaa serotoniinivälitteiseen hormonitoimintaan aivoissa... tsopikloni ja tsolpideemi ovat unilääkkeitä, haittavaikutuksina suun kuivuminen, karvas maku... psykoosilääkkeet jaetaan tavanomaisiin ja toisen polven psykoosilääkkeisiin...

Pakko se kai on jatkaa. Perjantaita odotellessa.

Tenttiä pukkaa

Tämän viikon torstaina on luvassa syksyn ensimmäinen tentti, mikä sattuu olemaan farmakologiaa. Opiskelumotivaatio on hieman hukassa, sillä en millään jaksaisi opetella ulkoa lääkkeiden vaikuttavia aineita (syklofosfamidi onkin ainoa jonka muistan...). Paljon mieluummin opettelisin suurempia kokonaisuuksia nippelitiedon sijaan.

Viime viikolla pääsimme harjoittelemaan suoniverinäytteen ottoa vakuumitekniikalla. Siinä näytteenottoneula kiinnitetään holkkiin, joka estää veren tulon suonesta silloin kun holkissa ei ole kiinni näyteputkea. Veri ei siis päässyt sen suuremmin lentämään, kuten jotkut etukäteen pelkäsivät.

Tänään on tiedossa sairaalaelvytyksen työpaja, jossa emme luultavasti säästy nuken pumppaamiselta. Onneksi tunti alkaa vasta kahden maissa niin ehdin heräämään ennen sitä :).

Nyt on jatkettava syövän lääkehoidon opettelua; seuraavana vuorossa immunoterapia ja interferonit. Sytostaatit opettelin eilen, mutta mitä jäi mieleen... Ainakin neljä eri sytostaattityyppiä: alkyloivat aineet, antimetaboliitit, mitoosinestäjät ja streptomyces bakteerin tuottamat sytotoksiset antibiootit. Jippii.

Aivot savuaa

Kirurgian luennot viime viikon perjantaina ja lauantaina olivat aivan mahtavat. Luennoitsijalla oli loistava tapa kertoa ja selittää eri ruumiinosista, niiden tehtävistä, niihin liittyvistä ongelmista ja mahdollisista leikkauksista, mikä piti ainakin oman mielenkiintoni yllä luennon loppuun saakka. Saimme kuulla laparoskopiasta, kolonoskopiasta, gastroskopiasta, sappirakko- ja haimaleikkauksista, syövistä, stenteistä, pallolaajennuksista, ohitusleikkauksista, tyristä ja ties mistä. Ei oikeastaan harmittanut ollenkaan, että suurin osa lauantaita meni auditoriossa istuessa.

Tällä viikolla meitä on työllistänyt farmakologian järeät kolmen tai neljän tunnin luennot, joissa käydään läpi niin mikrobi-, kipu-, diabetes-, sydän- ja verisuoni-, ruoansulatus-, akuuttihoito- ja varmaan muitakin jo unohtamiani lääkkeitä vaikutustapoineen, sivuvaikutuksineen ja indikaatioineen. Valtavasta informaatiotulvasta huolimatta lääkehoito alkaa hiljalleen omassa päässä hahmottua jonkinlaiseksi kokonaisuudeksi.

Sisätautien luennot alkoivat tällä viikolla. Niitä pitää meille sisätautien erikoislääkäri, jonka luennoista olen itse tykännyt suuresti. Ainoana huonona puolena on ehkäpä se, että valmista luentomateriaalia ei ole, vaan joudumme tekemään omat muistiinpanot luentojen pohjalta. Power point- diaesitysten ihmeelliseen maailmaan tottuneelle ranteelle tämä on osoittautunut koettelemukseksi :D.

Kliinisten tutkimuksien luennoilla olemme käyneet läpi erilaisten näytteiden ottoa, kuten klamydia-, papa-, virtsa- ja verinäytteitä sekä tutkimuksia, joita esimerkiksi verinäytteistä voidaan tehdä. Ensi viikolla pääsemme myös ottamaan pienryhmissä toisistamme suoniverinäytteitä, eli niitä ihania verikokeita joita kaikki tunnetusti rakastavat. Jännittää aika tavalla, ei niinkään se, että minusta ottaa opiskelukaveri verinäytteen vaan se, että joudun itse pistämään kaveria. Jaiks.

Perjantaipäivän viimeiset tunnit oli jälleen pyhitetty EKG:lle, tällä kertaa käytännön kautta. Saimme ottaa kaverista EKG:n ja katsella erilaisia rytmejä sekä tunnistaa niitä EKG-koneelta. Opettaja myös kuulusteli hieman rytmeihin liittyviä asioita, kuten mistä flimmerin tunnistaa (ei P-aaltoa, värinä, nopea ja epätasainen rytmi), miten tuore ja vanha flimmeri käännetään ja mitä eroa näillä on, mitkä ovat nopea- ja hidaslyöntisyyden toiset nimet (takykardia ja bradykardia) jne. Yllätyin itsekin kuinka hyvin muistin vastaukset kaikkiin opettajan kysymyksiin.

Nyt viikonloppuna saan vääntää vastausta tutoriaalikysymykseen keuhkoahtauman ja astman oireista ja hoidosta sekä aloittaa lukemisen farmakologian tenttiin. Tänään en kyllä tee muuta kuin löhöän.

Oi EKG

Muutaman päivän löysäilyn jälkeen kävin taas pyörähtämässä koulussa kuuntelemassa luentoja diabeteksen erityiskysymyksistä ja sydämen rytmihäiriöistä. Tarkemmin ensimmäisessä oli kyse retino-, neuro- ja nefropatioista sekä insuliiniannostelusta diabeetikon sairastaessa. Rytmihäiriöluennolla aloittelimme EKG:n tulkinnan opettelua ja onnistuin painamaan päähäni P-aallon, QRS-kompleksin ja T-aallon. Tuossa kuvassa ne näkyvät.



Ehdimme katsella myös hieman miltä takykardiasta ja bradykardiasta kärsivän potilaan EKG näyttää ja kuulimme mitä eroa flimmerillä (eteisvärinällä) ja flutterilla (eteislepatuksella) on.


Ylempänä kuvassa näkyy eteisvärinä, josta siis puuttuu P-aalto ja alempana on normaali sinusrytmi, jossa P-aalto näkyy.

Huomenna luvassa jatkoa rytmeille sekä ensimmäiset kirurgian luennot, aina ilta puoli seitsemään saakka... Silti odotan innolla mitä tuleman pitää.

Ensimmäinen viikko

Koulu alkoi keskiviikkona ilman sen kummempia pehmeitä laskuja; johdantoluento viidenteen opintokokonaisuuteen nimeltään "Hoitaminen ja johtaminen sisätauteja sairastavan hoitotyössä", asiantuntijaluento diabeteksesta ja sen hoidosta, syksyn ensimmäinen tutoriaali-istunto jonka aiheena oli metabolinen oireyhtymä sekä kaiken päätteeksi ryhmävastaavan tunti. Kummallista miten nopeasti koulussa tulee sellainen olo kuin sieltä ei olisi koskaan ollutkaan poissa.

Tänään alkoivat farmakologian luennot yleisillä farmakologian käsitteillä ja sydän- ja verisuonitauteja sairastavan potilaan lääkehoidolla. Yhtäkkiä silmien edessä vilistivät ACE-estäjät, beetasalpaajat, Furesikset ja Spiresikset, antikolinerginen mikä-lie ja ensikierron metabolia. Tenttipäiväkin on jo tiedossa.

Farmakologian lisäksi pääsen sivistämään itseäni fysioterapian, kirurgian, neurologian ja sisätautien luennoilla erilaisten työpajojen ja tutoriaalien ohella. Työpajoissa opimme insuliinihoidosta ja hiilihydraattien laskemisesta, EKG:n ottamisen ja rytmihäiriöiden tunnistamisen, elvytyksen sairaalassa, sternaali-, lumbaali- ja pleurapunktiot sekä fysioterapian saralla jotakin aivohalvauksista, asentohoidoista ja hengitysharjoituksista.

Paluu arkeen

Koulun nettisivuille ilmestyi seuraavien neljän viikon lukujärjestykset, mikä oli melkoisen mielenkiintoista. Minulle selvisi muun muassa, että koulu ei alakaan varsinaisesti kuin vasta tiistaina, että parina ensimmäisenä viikkona on hyvin vähän tunteja (mikä luultavimmin kostautuu myöhemmin järkyttävän täysinä päivinä) ja että jo toisella viikolla alkavat kirurgian englanninkieliset luennot. Näiden lisäksi bongailin sisätauteja, farmakologiaa ja jotakin, joka kulkee nimellä RA-K. Mitä lie mahtaa olla.

Vielä kaksi työpäivää jäljellä. Paluu koulunpenkille alkaa oikeastaan tuntua aika mukavalta.

Elokuun haikeutta

Taivas aukeni kirjaimellisesti minuutteja sen jälkeen kun olin ehtinyt sairaalan ovista sisään. Jo polkiessani töihin ilma tuntui paksulta ja painostavalta, eikä osaston ilma suoraan sanottuna ollut sen raikkaampaa. Raportilla katselin kanslian ikkunasta harmaata kaatosadetta ja huomasin, että on elokuun kolmastoista päivä. Mihinköhän se kesä on oikein mennyt?

Minun puolelleni osastoa siirrettiin toiselta puolelta potilas, joka on ollut täällä hoidossa pitkään. Omaiset ovat olleet tiiviisti hoidoissa mukana mikä on toisinaan aiheuttanut jonkinasteista ristiriitaa ja kireyttä hoitohenkilökunnan ja omaisten välillä. Olin itse ensimmäistä kertaa tänään potilaan omaisen kanssa tekemisissä, ja kokemus oli yllättävän positiivinen. Omainen kiitteli minua rauhallisuudesta ja kysyi, olinko erikoistunut vanhustenhoitoon. Kerroin olevani opiskelija ja kesätöissä osastolla, mihin omainen sanoi: "Ihanaa, kun kesäksi saadaan sinun kaltaisiasi hoitajia." Tuli hyvä olo.

Välillä sitä huomaa turhautuvansa potilaisiin, jotka ovat olleet osastolla pidemmän aikaa. Tästä vedän johtopäätöksen, etten sovellu pitkäaikaispuolelle. Minusta on mukavaa kun potilaat ovat meillä hetken aikaa, kotiutuvat ja uudet potilaat tulevat tilalle - se estää omalla kohdallani tehokkaasti samoihin kaavoihin kangistumista. Eihän potilaissa itsessään mitään vikaa ole, mutta nopeampi vaihtuvuus sopii minulle.

Koulu alkaa kahden viikon päästä. Mitenköhän sitä sopeutuu luokkahuoneeseen osastolla ravaamisen sijaan?

"Kellonsointi on kuin syyllisyyden kolkutusta"

Sain tuon otsikon työkaverin lausahduksesta kahvitunnilla. On kamalaa yrittää pitää lakisääteistä kun kellot soivat, mutta millään ei haluaisi/jaksaisi lähteä niihin kesken kahvikupillisen vastaamaan. Vaikka tietäisikin kelloa soittavan potilaan tuskin olevan hengenhädässä ja voivan aivan hyvin odotella sen viisi minuuttia, on kellon jatkuva kilkatus hermojaraastavaa. Se siitä rentouttavasta lepohetkestä.

Syyllisyys kolkuttaa kyllä tämän bloginkin suhteen. Jotenkin kummallisesti ei muka aika (vai energia) riitä tämän päivittämiseen näin töiden ohella, vaikkakin kaikenlaista mielenkiintoista tapahtuukin ihan päivittäin. Olen ottanut kanyyleita potilailta pois, huuhdellut tippaletkuja, keskustellut lääkärin kanssa potilaan Risperdal-annostuksesta, juossut karkailevan potilaan perässä... Kuitenkin siinä vaiheessa kun pääsen kotiin, on oma polla jotenkin niin tyhjä, ettei sitä kykene kirjoittamaan mitään selkeää ja seuraavana päivänä on taas töissä ja uusia asioita tapahtuu... Lopulta ne puuroutuvat yhdeksi tapahtumien ketjuksi, josta ei enää ota selvää.

Mahtaa olla mielenkiintoista mennä syksyllä sisätautiosastolle harjoitteluun nyt kun olen koko kesän ollut töissä sisätautiosastolla. Tietysti harjoittelussa saan tehdä enemmän ja sairaanhoidollisempia hommia pelkän perushoidon sijaan, mutta toisaalta minun tuskin annetaan hoitaa haavoja tai muuta sellaista itsenäisesti, kuten olen täällä töissä tehnyt.

Jossakin vaiheessa on kyllä oikeasti mietittävä mitä kaikkea on jäänyt käteen kesän jäljiltä. Hirveä määrä tietoa ainakin, ja tietoisuutta siitä kaikesta mitä ei vielä tiedä. Osaanpahan ainakin pistää napapiikkejä ja insuliinia, tiedän melko paljon enemmän COPD-potilaan hoitamisesta kuin aiemmin, olen nähnyt TIA-kohtauksia, lewyn-kappale dementiaa, syöpäpotilaita, dementoituneita, deliriumista kärsiviä, jalka-amputaatioita, varvasamputaatioita, kaikenlaisia haavoja ja haavanhoitotuotteita, epäselviä diagnooseja... Ja sen vyövaipan osaan nyt vaihtaa vaikka unissani.

Saavutuksia

Olen ensimmäistä kertaa soittanut potilaan omaiselle. Olen vastaillut potilaan tilaa ja hoitoa koskeviin kysymyksiin. Olen laittanut vainajan. Olen saanut kuulla olevani ihana ihminen, ja mukava hoitaja. Olen saanut kuulla olevani juuri oikealla alalla.

Olen hoitanut potilaan vaikeaa haavaa itsenäisesti. Olen ottanut kanyylin pois potilaan kädestä. Olen saanut kiitosta omaisilta heidän läheisensä hyvästä hoidosta.

Olen pitänyt kuolevaa potilasta kädestä. Olen letittänyt potilaan tukan. Olen jaksanut vastata uudestaan ja uudestaan saman potilaan samoihin kysymyksiin.

Olen tehnyt hoitokertomuksen. Olen ottanut puhelimessa vastaan raportin uudesta potilaasta. Olen nähnyt erinäisiä ruumiin eritteitä, eikä vielä kertaakaan ole tehnyt pahaa.

Olen ylittänyt itseni monella eri tavalla näiden ensimmäisten viikkojen aikana, enkä voisi olla tyytyväisempi kesätyöpaikkaani.

Kaikesta siitä, mitä olen onnistunut tekemään väärin (tai minkä olen unohtanut kokonaan) kirjoitan joku toinen päivä. Tämä teksti on omistettu niille hyville hetkille.

Hyvää juhannusta kaikille!

Kesätunnelmissa

Aloitin kesätyöpaikassani reilu viikko sitten. On vaikea keksiä mistä kirjoittaisi, sillä yhteen viikkoon mahtuu niin paljon - uusia asioita, joita on oppinut (kuten EKG:n otto ja Atroventin anto), töissä tapahtuneita asioita (kuten hankalia omaisia ja kuolevia potilaita) ja ylipäänsä se ensimmäisten päivien kauhunsekainen tunne, kun mistään ei tiedä mitään. Onneksi työkaverit ovat osoittautuneet mukaviksi ja valmiiksi vastaamaan tyhmiinkin kysymyksiin, joita olen viikon aikana ehtinyt esittämään.

Ennen töiden alkua olin huolissani siitä, kuinka osaisin siirtyä opiskelijan roolista perushoitajan rooliin - opiskelijanahan en (ainakaan näin alussa) tee mitään varsinaisesti itsenäisesti, eikä järjetöntä aloitekykyä ja oma-aloitteisuutta oikein odotetakaan, mutta palkattuna hoitajana odotukset ovat hieman erilaiset. Oli pelottavaa joutua vastaamaan osaston puhelimeen ensimmäistä kertaa, kun langan toisessa päässä puhuu omainen tai kotihoito tai kuka tahansa, joka olettaa minun olevan ihan oikea hoitaja. Sanomattakin selvää, että olen hakenut useamman kerran jonkun toisista hoitajista puhelimeen kun minulla ei ole ollut hajuakaan jonkun kotiutuksesta tai tutkimuspyynnöistä.

Olen yllättänyt itseni positiivisesti, se on ainakin sanottava. Pärjään yksin, osaan hoitaa potilaiden aamutoimet itsenäisesti, tiedän mitä tehdä ja milloin, ainakin noin suunnilleen. Tulen potilaiden kanssa hyvin toimeen, en ole vielä onnistunut nolaamaan itseäni täydellisesti ja eilen otin potilaasta EKG:n ilman kenenkään apua, vaikka sitäkään ei ole vielä koulussa opetettu. Jeeh. Saas nähdä mitä käy kun katetrointi osuu kohdalle.