Väsymys

Viime päivinä töissä, tai harjoittelussa, on väsyttänyt aivan armottomasti. Se johtuu varmasti osittain vuorotyöstä, osittain tuntikausien jaloillaan olosta ja fyysisesti raskaasta työstä, mutta myös potilaista itsestään. On väsyttävää vastailla saman potilaan samoihin kysymyksiin uudestaan ja uudestaan ja uudestaan, kun tuntuu ettei mikään mene perille. Eihän se potilaan vika ole vaan hänen sairautensa, mutta silti turhauttaa ja väsyttää.

On raskasta mennä kuivittamaan potilasta ja pelätä tämän lyövän. On ahdistavaa kuunnella täysin omissa maailmoissaan elävän potilaan sekavan pelokkaita puheita. On vaikeaa jaksaa aina olla asiallinen ja kärsivällinen potilaiden kanssa, jotka tuntuvat tahallaan tekevän hoitajien työstä raskaampaa.

Suurimman osan ajasta nautin harjoittelusta ja uusien asioiden oppimisesta sekä potilaiden kanssa olemisesta. Joskus vain tulee näitä päiviä. Tästäkin oppii, uskoisin. Mitä, sitä en ole vielä saanut selville, mutta jatkan yrittämistä. Ja onhan kaikenlaista mukavaakin tapahtunut, kuten pääsy elvytyskoulutukseen, jossa opin käyttämään defibrillaattoria ja ambua.

Elämä voittaa vähitellen...

Gastroskopia

Tänään pääsin seuraamaan gastroskopiaa, eli ruokatorven, mahalaukun ja pohjukaissuolen tähystystä, kun yksi osaston potilaista meni kyseiseen toimenpiteeseen. Oli muuten hurjaa katsottavaa, kun tähystin meni nieluun ja ruudulla näkyi tähystimessä olevan kameran kuvaa ensin suusta, sitten ruokatorvesta, sitten mahalaukusta... Ikinä en ole nähnyt kuvia elävän ihmisen sisältä, eli kokemuksena aivan loistava.

Saavutin myös yhden tavoitteistani tänään, kun pääsin ensin ohjaajan kanssa suihkuttamaan potilasta ja sitten omin avuin toista - tuli tunne, että opin ja osasin taas jotakin uutta. Vielä jos pääsisi nenä-mahaletkun laittoa seuraamaan niin olisin tyytyväinen - katetrointi on jo nähty, vaikkakin siinäkin olisi mukava päästä avustamaan. Harjoitteluosastollani katetrit ja nenä-mahaletkut ovat kuitenkin melko harvinaisia, eli saas nähdä miten käy.

Ja tulihan sitä muutakin tehtyä, on pesty tekohampaita ja laitettu papiljotteja, kaiken muun ohella. Ai niin, happiviikset sain laittaa potilaalle, ja jälleen kerran mittailla verenpaineita. Opettajan kanssa käyty aloituskeskustelu veikin sitten loput iltapäivästä.

Vähitellen alkaa tuntua siltä kuin pystyisin keskittymään muuhunkin kuin vain yhteen asiaan kerrallaan, tunnen jo suurimman osan potilaista melko hyvin ja osaan nähdä hieman paremmin heidän kokonaistilanteensa. Olen myös paljon omatoimisempi ja itsevarmempi vähän kaiken suhteen, eli edistystä on tapahtunut - nollapisteestä ainakin muutama askel ylöspäin. Vielä en ole päässyt pistämään insuliinia, eli se on listalla, vaikkakin napapiikin sain laittaa jo viime viikolla.

Hihhei, aamuvuoroon huomenna...

Furesis, Marevan, Imovane

Eilen pääsin jakamaan lääkkeitä, lääkekaapista lääketarjottimelle. Ohjaajani näytti ensin mistä erilaiset lääkkeet löytyvät, missä ovat erilaiset listat (mm. piikkilista, marevan-lista) ja kuinka potilaan lääkelistaa tulee lukea. Joillakin potilaista oli myös dosetti, josta osa lääkkeistä jaettiin, eli noin kymmenen potilaan lääkkeiden jakoon meni tovi. Se oli myös melkoisen stressaavaa, sillä en missään nimessä halunnut jakaa lääkkeitä väärin, mutta jatkuvasti tuli eteen lääkkeitä, joista en tiennyt mitään - onko tämä laastari? tabletti? suihke? nenätippa? Lääkelistoilla oli myös lääkkeitä, joita ei lääkekaapista löytynyt, eli jouduin etsimään korvaavia lääkkeitä Pharmacan avulla. No, ainakin osaan nyt sen.

Ohjaajani tarkisti tietysti jokaisen lääkekupin jaettuani lääkkeet ja oikein oli mennyt, eli iso jippii siitä. Edelleenkään en tosin tiedä mitä jakamani lääkkeet oikein ovat - mitä tarkoitusta varten, miten ne vaikuttavat - mutta harjoitteluun liittyvä lääkehoidon tehtävä selvittää sitä ehkä hieman, kunhan pääsen alulle.

Pääsin eilen myös tekemään vuodepesuja ensimmäistä kertaa koulun harjoitustunnin jälkeen sekä mitata verenpaineita ja pulsseja ja syöttää potilaita, vaipanvaihdon ohella. Kaiken kaikkiaan päivästä jäi hyvä mieli vaikka jalkoja vähän pakottikin kotiin päästessä.

Piikkiä pyllyyn

Hehhee, sain eilen pistää kaksi kertaa injektiota pakaralihakseen, siis kahdelle eri potilaalle. Ensin vedin lääkkeen ruiskuun (tosin ensimmäisellä kerralla väärällä neulalla, se olikin se pistoneula eikä vetoneula, hupsista), sitten naputtelin kuplat pois, vaihdoin neulan ja pistin... Meni itse asiassa oikein hyvin (omasta mielestäni), sain aspiroitua, neula ei irronnut kannasta eikä mitään muutakaan epätoivottua tapahtunut.

Muutoin iltavuoro oli vähän hiljaisempi, olin eri ihmisen ohjauksessa, joka ei siis ollut kumpikaan varsinaisista ohjaajistani, ja välillä oli vähän urpo olo kun en tiennyt seuratako hoitajaa ympäriinsä vaiko ei. Oli sen verran reipas täti nimittäin, etten kauheasti voinut missään auttaa kun huiskis vaan kaikki oli jo tehty.

No, sain sentään ottaa taas verenpaineita, pulsseja ja lämpöjä, sekä viedä mummuja vessaan ja vaihtaa vaippoja. Opin myös kuinka tekohampaat pestään ja sain puhua ruotsia papan kanssa, jonka puheesta en ymmärtänyt puoliakaan. No, toivotaan ettei mitään kauhean tärkeää mennyt ohi.

Viikonloppuna täytyisi alkaa valita omaa potilasta, josta teen harjoitteluun liittyvän tehtävän (kahdeksan sivua plus kansilehti ja sisällysluettelo!). En viitsi jättää yhtään myöhemmäksi tuota aloitusta kun se palautuspäivä on jo (kait?) 23.5. Ääh kun ei huvita yhtään.

Olen myös huomannut olevani kauhean tehtäväkeskeinen "hoitaja", vaikka ei tässä vaiheessa voi vielä oikein muuta kai olettaakaan. Keskityn siis yksittäisiin hoitotoimenpiteisiin (vaipanvaihto, istumaan auttaminen, injektio jne.), mutten osaa nähdä potilaiden kokonaistilannetta tai mitään muutakaan sellaista. Ehkä se kehittyy tässä koulun ja harjoitteluiden ja työkokemuksen myötä (ainakin toivottavasti), tai muuten olen loppuelämäni hoitaja, jolle "hoitotyön prosessimalli" jää pelkäksi sanahelinäksi.

Kuivitussaldo: 4

Eilinen iltavuoro oli ja meni. En ole pitkään aikaan ollut niin väsynyt kuin eilen illalla kello yhdeksän, kun sain vihdoin mennä vaihtamaan vaatteet ja lähteä kotiin. Osasyynä oli varmasti koko päivän jaloillaan olo, sitä kun ei ole tultu tehtyä sitten viime kesän.

Mitäköhän kaikkea sitä tuli eilen tehtyä? Jotenkin aika sumuista, mutta tiedän varmasti letkuttaneeni antibioottia, tehneeni uudelle potilaalle hoitosuunnitelman ihan itsekseni (jonka ohjaaja sitten hyväksyi), käyttäneeni mummua vessassa, syöttäneeni, vastaillut potilaskutsuihin (yleensä aina liian myöhään, eli joku hoitajista ehti aina vastata kansliasta sisäpuhelimella), siirtäneeni mummun istumasta makuulle, tuolista sänkyyn, sängystä tuolille, pistäneeni injektion ihon alle, kuivittaneeni (neljät vaipat), mitanneeni verenpaineita, pulsseja ja lämpöjä, jakaneeni lääkkeitä potilaille ja katselleeni euroviisuehdokkaiden melko karmeita esityksiä telkusta mummujen seurana. Sain myös seurata kanyylin laittoa ja viedä potilaalle vessatuolin, sekä vesilasin.

Jotenkin tuntuu, että tuota kaikkea ei oikein ehdi prosessoida ennen kuin seuraava työvuoro jo alkaa. Tänään on vielä iltavuoro, sitten kaksi vapaapäivää ja viikonloppuna aamuvuorot. Ehkä tämän ensimmäisen viikon jälkeen palloilisin vähän vähemmän ja osaisin vähän enemmän. Hauskaa ainakin on ollut.

Miltäs nyt tuntuu?

Ensimmäinen päivä on pulkassa ja tällä opiskelijalla on aika mahtava fiilis. Kaiken sen pakollisen palloilun (missä mun pitää olla? minne mun ohjaaja meni? ai mitä mun pitää tehdä?) välissä sain itse asiassa tehdä yllättävän paljon, tietysti ohjaajan kanssa (joka on onneksi tosi tosi kiva). Ilmoitin kyllä tavoitteekseni tehdä, nähdä ja oppia mahdollisimman paljon jakson aikana, kun ohjaaja kysyi mitä tavoitteita minulla harjoittelulle oli. Tai ehkä sain tehdä paljon senkin takia, että tungin itseni joka paikkaan, missä tapahtui.

Sain siis pedata pari sänkyä (jee!), vilkaista potilaan haavaa, siirtää virtsanäytteen vakuumiputkiloon (shuih se vaan meni sinne painovoiman vastaisesti), antaa peräpuikon eli supon, laittaa fentanyylilaastarin (kipulääke), kirjata, syöttää potilaan ja parhaana kaikista, imeä! Meillähän oli siis se imemisen työpaja juuri tässä keväällä, ja nyt sain kokeilla taitoja käytännössä. Ohjaaja avusti ja neuvoi, mutta minä imin... Vähänkös tuli retosteluolo sen jälkeen :). Pääsin myös osallistumaan osaston henkilökunnalle pidettyyn haavanhoitokoulutukseen, mistä tämä opiskelija oli melkoisen innoissaan.

Ai niin, ja ne Crocsitkin on nyt ajettu sisään ihan oikealla osastolla. Hyvät olivat jalassa, mutta tänäänhän olikin vasta kuuden tunnin päivä.

Huomenna iltavuoroon oppimaan lisää. Innosta pinkeenä vai miten se meni.

Alkujännitystä

Tänään se alkaa, se työharjoittelu.

Iiik.

Nimineula on pöydällä, työkengät kassissa. Harjoittelun paperit kansiossa. Eväät tekemättä.

Iiik.

Noh, raportoin ensimmäisestä päivästä kunhan pääsen kotiin asti. Siihen saakka peukut pystyssä ja kieli keskellä suuta...